Miekkailun arvokisakriteerit
ARVOKISAKRITEERIT 2024
Liiton hallitus nimeää arvokilpailujen (EM / MM) joukkueet HU-ryhmän valintaesitystä hyödyntäen.
SENIORIT
EM- ja MM-kilpailujen seniorimaajoukkueet (enintään 4 miekkailijaa) valitaan soveltamalla senioreiden arvokisakriteerejä ja valitsemalla neljä ensimmäistä kriteerit täyttävää miekkailijaa seniorien arvokisarankingista (kalpa) tai seniorien kansallisessa rankingista (floretti ja säilä).
Senioreiden arvokisakriteerit (kaikki aselajit):
1. Miekkailijan on sisällytettävä mestaruuskilpailu kausisuunnitelmaan, jonka hän on toimittanut liiton päävalmentajalle, TAI ilmoitettava liitolle halukkuudestaan osallistua 30. syyskuuta mennessä.
2. Miekkailijan on osallistuttava kauden aikana vähintään kahteen kansainväliseen seniorikilpailuun (GP/WC/sat-WC).
3. Miekkailijan on täytettävä A-tason tuloskriteerit (vain maailmanmestaruuskilpailut).
A-tason tuloskriteerit: Miekkailijan tulee olla saavuttanut yhteensä vähintään kaksi alla olevista tuloksista omissa sarjoissaan kuluvan tai edellisen kauden aikana.
Kilpailun tyyppi | Tulos |
World Championship Grand Prix World Cup |
top-96 |
European Championship | top-64 |
Universiade | top-16 |
Satellite World Cup | top-8 |
Kilpailusta riippumatta tulos täyttää A-tason kriteerit vain, jos miekkailija pääsee jatkoon alkueristä ja voittaa vähintään yhden ottelun uloslöynneissä (tai nousee automaattisesti seuraavalle kierrokselle).
Kaikissa aselajeissa (kalpa, floretti, säilä) joukkuekilpailujoukkuetta voidaan täydentää (enintään 4 miekkailijaa) miekkailijoilla, jotka eivät täytä edellä mainittuja tuloskriteerejä, jos joukkueessa on vähintään kaksi kriteerit täyttävää miekkailijaa. Miekkailija(t) valitaan tällöin myös yksilökilpailuun.
EM-joukkue nimetään 04/2024 Kerttula memorial jälkeen.
Senioreiden arvokisavalintakilpailut 2023-2024 (kalpa) > ja pistetaulukot >
Olympialaisten Euroopan maanosakarsintakilpailuun nimetään yksi miekkailija per sarja, hyödyntäen FIE rankingia. Valinta tehdään heti viimeisen olympiarankingkisan jälkeen.
ALLE 23-VUOTIAAT
Euroopan mestaruuskilpailujen U23-maajoukkue (enintään 4 miekkailijaa) valitaan soveltamalla U23 arvokisakriteerejä ja valitsemalla neljä ensimmäistä kriteerit täyttävää miekkailijaa senioreiden arvokisarankingista (kalpa) tai senioreiden kansallisesta rankingista (floretti ja säilä).
U23 arvokisakriteerit (kaikki aselajit):
1. Miekkailijan on oltava syntynyt vuonna 2001 tai myöhemmin.
2. Miekkailijan on sisällytettävä mestaruuskilpailu kausisuunnitelmaan, jonka hän on toimittanut liiton päävalmentajalle, TAI ilmoitettava liitolle osallistumishalukkuudestaan 30. syyskuuta mennessä.
3. Miekkailijan on täytynyt osallistua kauden aikana vähintään kahteen kansainväliseen senior- tai U23-kilpailuun (GP/WC/sat-WC/U23-Circuit).
U23 EM-joukkue nimetään 03/2024 Budapestin GP jälkeen.
ALLE 20-VUOTIAAT (juniorit)
U20 EM- ja MM-kilpailujen U20-maajoukkueet (enintään 4 miekkailijaa ) valitaan soveltamalla U20 arvokisakriteerejä ja valitsemalla neljä ensimmäistä kriteerit täyttävää miekkailijaa U20-arvokisarankingista (kalpa) tai senioreiden kansallisessa rankingista (floretti ja säilä).
U20 arvokisakriteerit (kaikki aselajit):
1. Miekkailijan on oltava syntynyt vuonna 2004 tai myöhemmin.
2. Miekkailijan on sisällytettävä mestaruuskilpailu kausisuunnitelmaan, jonka hän on toimittanut liiton päävalmentajalle, TAI ilmoitettava liitolle osallistumishalukkuudestaan 30. syyskuuta mennessä.
3. Miekkailijan on osallistuttava kauden aikana vähintään yhteen U20-kansainväliseen kilpailuun (U20-WC).
4. Miekkailijan on täytettävä B-tason tuloskriteerit (vain maailmanmestaruuskilpailut).
B-tason tuloskriteerit: Miekkailijan tulee olla saavuttanut yhteensä vähintään kaksi alla olevista tuloksista omissa sarjoissaan kuluvan tai edellisen kauden aikana.
Kilpailun tyyppi | Tulos |
Junior World Championship Junior European Championship Junior World Cup |
Miekkailija pääsee jatkoon alkueristä ja voittaa vähintään yhden ottelun uloslöynneissä (tai nousee automaattisesti seuraavalle kierrokselle). |
Nordic Championship | top-8 |
Kaikkien aselajien (kalpa, floretti, säilä) joukkuekilpailujoukkuetta voidaan täydentää (enintään 4 miekkailijaa) miekkailijoilla, jotka eivät täytä edellä mainittuja tuloskriteerejä, jos joukkueessa on vähintään kaksi miekkailijaa, jotka täyttävät kriteerit. Miekkailija(t) valitaan tällöin myös yksilökilpailuun.
U20 EM-joukkue nimetään 1/2024 Torni turnauksen jälkeen.
U20 MM-joukkue nimetään 2/2024 Belgradin MC / Beavaisin MC jälkeen.
Junioreiden arvokisavalintakilpailut 2023-2024 (kalpa) > ja pistetaulukot >
ALLE 17-VUOTIAAT (kadetit)
Euroopan mestaruuskilpailujen U17-maajoukkue (enintään 4 miekkailijaa) ja maailmanmestaruuskilpailujen U17-maajoukkue (enintään 3 miekkailijaa) valitaan soveltamalla U17 arvokisakriteerejä ja valitsemalla neljä/kolme ensimmäistä kriteerit täyttävää miekkailijaa U17-arvokisarankingista (kalpa) tai senioreiden kansallisessa rankingista (floretti ja säilä).
U17 arvokisakriteerit (kaikki aselajit):
1. Miekkailijan on oltava syntynyt vuonna 2007 tai myöhemmin.
2. Miekkailijan on sisällytettävä mestaruuskilpailu kausisuunnitelmaan, jonka hän on toimittanut liiton päävalmentajalle, TAI ilmoitettava liitolle osallistumishalukkuudestaan 30. syyskuuta mennessä.
3. Miekkailijan on osallistuttava kauden aikana vähintään kahteen U17-kansainväliseen kilpailuun (U17-CC).
4. Miekkailijan on täytettävä C-tason tuloskriteerit (vain maailmanmestaruuskilpailut).
C-tason tuloskriteerit: Miekkailijan tulee olla saavuttanut yhteensä vähintään kaksi alla olevista tuloksista omissa sarjoissaan kuluvan tai edellisen kauden aikana.
Kilpailun tyyppi | Tulos |
Cadet World Championship Cadet European Championship Cadet Circuit |
Miekkailija etenee alkueristä uloslyöntiotteluihin |
Nordic Championship | top-8 |
U17 EM-joukkue nimetään 1/2024 Bratislavan CC jälkeen.
U17 MM-joukkue nimetään 2/2024 Krakovan CC jälkeen.
Kadettien arvokisavalintakilpailut 2023-2024 (kalpa) > ja pistetaulukot >