Valmentajien ja liiton Huippu-Urheilu-ryhmän (HU) vuoden 2019 ensimmäinen yhteistapaaminen

25.1.2019 HU-ryhmän tavoite on tiivistää yhteistoimintaa urheilijoiden, valmentajien ja seurojen kanssa niin suunnitellussa, toteutuksessa kuin seurannassakin.

Vuoden 2019 ensimmäinen valmentajien ja liiton Huippu-Urheilu-ryhmän (HU) yhteistapaaminen pidettiin torstaina 24.1.2019 Sporttitalon tiloissa Helsingissä. HU-ryhmä oli kutsunut yhteistapaamiseen kaikkien miekkailuseurojen valmentajia ympäri Suomen. 5-otteluvalmentajille suunnattu yhteistapaaminen tullaan pitämään keväällä erikseen ilmoitettuna ajankohtana.

”HU-ryhmän tavoite on tiivistää yhteistoimintaa urheilijoiden, valmentajien ja seurojen kanssa niin suunnitellussa, toteutuksessa kuin seurannassakin. Valmentajien ja HU-ryhmän yhteistapaamisten yhtenä tarkoituksena on, että valmentajat, ja heidän kauttaan myös miekkailijat ja vanhemmat, pääsevät vaikuttamaan SM5L HU-kausisuunnitelmaan 2019-2020”,  HU-ryhmän uusi puheenjohtaja Mikko Salminen kiteyttää.

Ensimmäisessä yhteistapaamisessa käytiin rakentavassa hengessä keskustelua mm. Valmennusjärjestelmän ja valmennusryhmien valintakriteerien päivityksestä, liiton organisoimien toiminnallisuuksien kehittämisestä (sparringit, leirit, muu harjoittelu), arvokilpailuvalinnoista ja rankingjärjestelmien selkeyttämisestä sekä tulevan kauden kilpailusuunnitelmasta. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä mahdollisuuksia liittotasolla on lisätä valmentajien yhteistoimintaa.

Keskustelun pohjalta saatiin yhdessä aikaiseksi ns. ”raamit”, joiden perusteella HU-työryhmä valmistelee SM5L:n kauden 2019-2020 runkosuunnitelmaa omaan toimintaansa liittyen. Kevään aikana, maaliskuun yhteistapaamisessa, täsmennetään kausisuunnittelua. Suunnittelu saatetaan loppuu toukokuussa kalvan U17/U20 joukkue SM-viikonloppuna pidettävässä yhteistapaamisessa. Tämän jälkeen kauden 2019-2020 suunnitelma viedään HU-ryhmän toimesta SM5L hallituksen päätettäväksi/hyväksyttäväksi kesäkuun kokoukseen.

Kauden 2019-20 avausleirillä (KickOff) elokuussa käydään tuleva kausi läpi urheilijoille ja valmentajille. Muuttuneiden tekijöiden perusteella on tällöin vielä mahdollisuus tehdä suunnitelmaan täsmennyksiä.

Ensimmäiseen yhteistapaamiseen osallistuivat valmentajista Taneli Rautala (EM), Seppo Lauhio (MM) ja Kari Kaaja (PM-BF) sekä HU-ryhmästä Mikko Salminen (pj/miekkailuvastaava, hallituksen jäsen), Janne Saarikko (5-otteluvastaava, hallituksen jäsen) ja Minna Lehtola (SM5L Valmennus- ja nuorisopäällikkö). Lisäksi ennakkopalautetta yhteistapaamisessa käsiteltävistä aiheista antoivat mm. Sami Miettinen (KUMS), Joona Rissanen (POM), Rasmus Mellanen ja Peeter Nelis (HFM).

Tässä muutamia osallistujien kommentteja yhteistapaamisesta: ”kaikista kohdista keskusteltiin, hyvä mahdollisuus viedä asioita eteenpäin, mahdollisuus vaikuttaa ja ihmiset tulevat tutuksi.”

Seuraava valmentajien yhteistapaaminen pidetään la 23.3.2019 klo 10-14 Sporttitalolla Helsingissä.

Kaikki halukkaat miekkailuvalmentajat ovat tervetulleita mukaan kehittämään ja vaikuttamaan!

Ladattavat tiedostot:

« Takaisin