Suomen U20 miehet miekkailivat Kairon MM-joukkuekilpailussa komeasti kahdenneksitoista

11.4.2021 Suomen kolmikko Akseli Heinämaa, Julius Jutila ja Einar Rantala miekkaili sunnuntaina Kairon MM-kilpailuissa komeasti sivuten kautta aikojen miesten U20-sarjan toiseksi parasta MM-joukkuetulosta.

Tulos oli ikäluokan kaikkien aikojen kolmanneksi paras MM-kisoissa. Pojat olivat 2009 Belfastissa yhdeksänsiä (Lahtinen-Seeve-Vuorinen)  ja tytöt 2015 Tashkentissä 11. (Mustonen, Salminen, Tauriainen). Jordaniassa 2011 sekä naisten (Balint-Kock-Salminen) että miesten (Lahtinen-Seeve-Vesterinen) joukkueet sijoittuvat 12. 

Heti alkuun ns. kuoleman ottelussa (32-kierros) Suomi taisteli voiton Brasiliasta 45-39 Heinämaa ratkaistua viimeisessä ottelussa kokonaisvoiton selvällä dominoinnilla vastustajaansa Mauricio Pellegrinoa nähden. Ottelun häviäminen olisi tiennyt tien nousua pystyyn heti tässä vaiheessa, mutta voitolla tuli peräti neljä lisäottelua sijoista 1-16.

Toisella kierroksella kakkossijoitettu Venäjä oli suomalaisille liian kova pistoin 26-45. Venäjä voitti lopulta maailmanmestaruuden. Venäjä-ottelua seurasi kuitenkin päivän toinen voitto, kun Tsekin joukkue joutui tunnustamaan suomalaiset paremmiksi 45-39.

Sijoista 9-12 oteltaessa etelänaapurimme Viro oli selkeästi parempi 31-45. Näin päätösottelussa oteltiin sijoista 11-12 vastustajana Bulgaria, joka oli yllättänyt avauskierroksella viidenneksi sijoitetun Itävallan. Bulgaria voitti ottelun 45-33.

Valmentaja AndrasTóth:
- Miehet olivat joukkue! He tekivät kaikkensa päästäkseen 16 parhaan joukkoon ja lisäksi voittivat paremmin rankatun Tsekin. Tahti oli otteluissa todella kova ja lepoaikaa ei ollut.  Nuori Einar selviytyi loistavasti vanhemipien seurassa olleen erityisesti Brasiliaa ja Tsekkiä vastaan erinomainen.

Työttöjen U20-joukkue Outi Jaakkola, Inka Pallasvesa ja Vilma Vehviläinen sijoittui 19:nneksi kärsittyään ainoaksi jääneessä ottelussa harmittavan yhden piston tappion 41-42 Turkille. Turkki voitti myös myöhemmin seitsemänneksi sijoitetun Viron yhdellä pistolla. 

Joukkueenjohtaja Minna Lehtola:
- Myös naisten joukkue toimi hienosti joukkueena. Harmittavasti hävisivät yhdellä pistolla. He olisivat todellakin ansainneet päästä jatkoon tasaisen taistelun ja huikean loppukirinsä päätteeksi.

-----
Toni Flink

Lue lisää kilpailusta >

« Takaisin