Suomen Miekkailu ja 5-otteluliitto on nimittänyt Minna Lehtolan uudeksi toiminnanjohtajaksi ja Kirsi Yrjölän seura- ja koulutuspäälliköksi

29.4.2022 SM5L:n toiminnanjohtajaksi valittu Minna Lehtola, 55, on vuodesta 2019 alkaen toiminut liiton valmennus- ja nuorisopäällikkönä. 42-vuotias Liikuntatieteiden maisteri Kirsi Yrjölä siirtyy sportin maailmasta liiton seura- ja koulutuspäälliköksi. 

Minna Lehtola on koulutukseltaan merkonomi ja fysioterapeutti (AMK). Lisäksi hän on suorittanut useita johtamiskoulutuksia (JET). Ennen liiton palvelukseen siirtymistä Lehtola toimi pitkään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) yksiköissä kuntoutustehtävissä ja esihenkilönä osastonhoitajan tehtävässä. 

Lehtola edusti Suomea Atlantan Olympialaisissa 1996. Huippu-urheilu-uran paras saavutus on kalpamiekkailun MM-pronssi Ateenan maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1994. Lehtola aloitti miekkailun floretilla ja on myös harrastanut nykyaikaista 5-ottelua. 

Lehtola on otettu valinnastaan ja saamastaan mahdollisuudesta työskennellä uudessa roolissa suomalaisen miekkailun ja 5-ottelun hyväksi. Toiminnanjohtajan työnkuvaa Lehtola pitää laajana, mutta uskoo lajikentän olevan halukas yhteistyön tekemiseen ja positiivisen avun antamiseen toimintansa tueksi. 

- Minulle on suuri kunnia päästä antamaan kasvot liiton operatiiviselle toiminnalle ja koordinoimaan suomalaisen miekkailun ja 5-ottelun kehittämistä strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti. On erittäin hyvä asia, että olen jo vuosia tehnyt tiivistä yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Pienen monilajiliiton tulevaisuuden kannalta näen oleelliseksi lajiemme hyväksi tehtävän yhteistyön kaikilla eri sektoreilla, Lehtola toteaa. 

- Korona ja viimeaikainen maailmantilanne ovat asettaneet haasteita koko Suomen liikunta-alaan. Tämä näkyy myös SM5L toiminnassa. Liiton jäsenseurojen harrastaja- ja kilpailijamäärät ovat jo useamman vuoden ajan olleet laskussa. Harrastajamäärien noston tuleekin olla tulevien vuosien päätavoite. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi seuroissa tapahtuva laadukas toiminta ja liiton tuki sen mahdollistamiseksi ovat keskiössä. Liiton tulee panostaa mm. valmentajien ja ohjaajien koulutukseen, sanoo Lehtola.

- Menestys huippu-urheilussa mitataan kansainvälisten tulosten muodossa. Lajiemme huippu-urheiluun tulee luoda suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuva järjestelmä, johon kaikki ovat valmiita sitoutumaan. Vain näin kehitymme, menestymme ja saavutamme yhteiset tavoitteemme, Lehtola kiteyttää. 

42-vuotias Kirsi Yrjölä on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 pääaineenaan biomekaniikka. Lisäksi hän on suorittanut ammatillisen opettajakorkeakoulun Hämeen ammattikorkeakoulussa ja valmistunut liikunnanohjaajaksi (AMK) vuonna 2012.

Yrjölällä on erinomainen tuntuma seuratoimintaan sekä urheilijan suorituskyvyn ja kehittymisen mittaamiseen. Alun perin oululainen, nykyisin lahtelaistunut Yrjölä on toiminut uinti- ja fysiikkavalmentajana sekä Suomen Urheiluopiston kuntotestaajana. Työkokemukseen kuuluvat myös monipuoliset tehtävät Suomen Uimaliitossa ja liikunnan koulutuksen suunnittelun tehtävät Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ssä. 

Yrjölällä on kokemusta 5-ottelutoiminnan perustamisesta ja valmentamisesta Oulun Miekkailuseurassa. Lisäksi Yrjölä on ollut mukana lukuisissa työryhmissä ja muun muassa toiminut Lahden Ratsastajat ry:n puheenjohtajana. 

- Koen vahvuudekseni sen, että tunnen hyvin eri lajien seurakentän. Olen ollut mukana vahvistamassa seurojen toimintaa valmentajana sekä johtoryhmän jäsenen roolissa, joten ymmärrän laajasti lajien seuratoiminnan edellytyksiä. Tieto-taidon ja yhteisöllisyyden merkityksen ymmärrystä on nyt ilo tuoda miekkailun ja 5-ottelun pariin, Yrjölä valottaa.

- Miekkailu- ja 5-otteluliitossa on hienoa se, että harrastajat sekä kilpailijat muodostavat ikään kuin yhden suuren perheen, jotka tapaavat kilpailuiden parissa niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tärkeitä toimintoja on lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaminen seuroissa monipuolisesti niin miekkailun kuin 5-ottelulajien parissa. Toivottavasti pääsen pian tapaamaan paljon seuraväkeä ja näkemään hienoa valmennus- sekä kilpailuosaamista, Yrjölä sanoo.

SM5L haluaa tuottaa yhteisöllisyyttä miekkailun ja 5-ottelun kautta ja vuoden 2022 alussa käynnistetyn strategian tahto onkin olla kasvava, menestyvä ja kehittyvä kilpaurheilijoista sekä harrastajista koostuva miekkailu- ja 5-otteluyhteisö. 

- Lehtolan ja Yrjölän johdolla kehitämme toimintaamme ajan vaatimalla tavalla niin harrastustoiminnan kuin kilpaurheilun tasolla aina kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseen saakka. Tämä työ vaatii organisaation rakentamista asioiden vaatimalle tasolle, jotta lajien eteenpäin vieminen on kaikille mahdollisimman toimivaa, toteaa liiton puheenjohtaja Joonas Lyytinen. 

- Lehtolan myötä toiminnanjohtajan työnkuvaan tulee jatkossa kuulumaan tiiviimmin huippu-urheiluun liittyvät työtehtävät. Lisäksi toimiston tehtävänjako vaatii tarkastelua ja uudelleen jaottelua liiton seura- ja koulutuspäällikön palkkauksen myötä, pohtii Lyytinen. 

Olympiakomitean talouspäällikkönä 1.6.2022 työnsä aloittava liiton nykyinen toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock pitää hienona, että avoinna ollut tehtävä ja mahdollisuus suomalaisen miekkailun ja nykyaikaisen 5-ottelun kehittämiseen herätti laajaa kiinnostusta. 

- Olen vakuuttunut, että Minnan ja Kirsin johdolla positiivisia tuloksia tulee syntymään usealla eri osa-alueella. Toivon koko meidän yhteisön lähtevän mukaan tähän jo liikkuvaan junaan. Onnea ja menestystä molemmille uusiin haasteisiin, toteaa väistyvä toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock. 

Minna Lehtolan työ toiminnanjohtajana alkaa 23.5. ja Kirsi Yrjölä aloittaa liiton seura- ja koulutuspäällikkönä 16.5. 

Lisätietoja: 
Puheenjohtaja Joonas Lyytinen 045 639 9700 joonas.lyytinen@fencing-pentathlon.fi

« Takaisin