SM5L:n syksyn some-markkinointikampanja

6.5.2021 Koronavuosi ja sen aiheuttamat pitkät harjoitustauot ovat vaikuttaneet negatiivisesti SM5L:n jäsenseurojen harrastajamääriin. Suomessa koronatilanne on nyt paranemassa vauhdilla ja rokotuskattavuuden noustessa on oletettavaa, että viimeistään ensi syksynä päästään palaamaan normaaliin erilaisten liikuntaharrastustenkin osalta.  Koronasulkujen ja eristäytymisen jälkeen uskomme myös, että ensi syksynä suuri joukko ihmisiä on hakemassa uusia liikunta- ja muita harrastuksia.  Siksi liitto katsoo, että tuo aika on otollinen isommalle miekkailun ja 5-ottelun markkinointiponnistukselle ja haluaa olla tukemassa jäsenseuroja tämän toteuttamisessa.


Liiton hallitus on päättänyt käynnistää yhteistyössä seurojen kanssa ensi syksyyn tähtäävän sosiaalisen median markkinointikampanjan (SM5L hallituksen kokous 7/2021)

Tätä varten liitto tulee vielä kevään aikana toteuttamaan lyhyen Facebook- ja Instagram-mainontaan soveltuvan miekkailuun keskittyvän markkinointivideon (mahdollisten kiinnostuneiden 5-otteluseurojen kanssa videon toteutuksesta sovitaan erikseen). Video tullaan toteuttamaan niin, että siihen saadaan helposti liitettyä hankkeeseen mukaan lähtevän seuran logot, yhteystiedot ja alkavien alkeiskurssien yksityiskohdat. Liito antaa tällaisen “kustomoidun” markkinointivideon ilmaiseksi seurojen käyttöön.

Liitto myös tukee seurojen sosiaalisen median mainostamista rahallisesti

Liitto tulee tuplaamaan sen rahasumman, jonka seura sitoutuu käyttämään some-markkinointiin 300 €  asti. Toisin sanoen, jos seura sitoutuu käyttämään kampanjaan 100 €, se saa liitolta kampanjan toteuttamiseen toisen 100 €. Tuki maksetaan jälkikäteen marraskuun loppuun mennessä toteutuneita kuluja ja kuitteja vastaan. Tuen saaminen ei ole riippuvainen liiton markkinointivideon käytöstä vaan tukea voi saada myös kampanjaan, jossa käytetään seuran omaa materiaalia. 

Mikäli seurojen yhteenlaskettu markkinointisumma tulee olemaan suurempi, kuin mitä liitto on hankkeen toteuttamiseen varannut, kaikkien mukaan lähteneiden seurojen tuki pienenee suhteessa niin, että liitto pysyy budjetissa. Esimerkiksi, jos seurojen investoinnit ylittävät liiton määrärahan 20%, kaikkien mukaan lähteneiden seurojen tuki pienenee 20 %. 

Liiton markkinointityöryhmä tukee seurojen markkinointityötä

Liiton markkinointityöryhmä tulee syksyllä myös tarvittaessa käytännössä tukemaan seuroja somemarkkinointikampanjoiden kohdentamisessa ja luomisessa, mikäli seurasta ei löydy tähän valmista osaamista. 

Ilmoita seurasi mukaan 4.6. mennessä

Seuroja pyydetään sitovasti ilmoittautumaan mukaan kampanjaan 4.6. mennessä alla olevan lomakkeen kautta.  Liitto tulee ilmoittamaan kaikille mukaan lähteneille seuroille 15.6. mennessä lopullisen tukisumman ja toteuttamisen tarkemmat yksityiskohdat. 

Ilmoita seurasi mukaan tästä >

« Takaisin