OKM:n seuratuki-haku 11.11-16.12.2016

11.11.2016 Hakemusta voi sparrata liiton seurakehittäjän tai aluejärjestön kanssa.

Vuosittainen seuratoiminnan kehittämistuen eli tuttavallisemmin seuratuen haku on auennut pe 11.11. Kannustamme kaikkia seuroja hakemaan tukea kehityshankkeilleen, koska hakematta ei tukea voi saada! Rahaa on tänäkin vuonna jaossa 4 miljoonaa euroa. Pienin haettava summa on 2500€ ja suurin 15000€.

Haku tapahtuu sähköisesti Seuraverkossa, jonne voi hakea tunnukset milloin tahansa. Hakemus tallennetaan myös pdf-tiedostona, tulostetaan ja lähetetään ministeriön kirjaamoon. Postileima 16.12.2016 hyväksytään määräaikaan saapuneeksi. Haku sulkeutuu 16.12 klo 16.15, olkaa siis hyvissä ajoin liikkeellä! Seuraverkko saattaa hyvinkin ruuhkautua mattimyöhästen toimesta viimeisenä päivänä, kannattaa siis säästellä omia stressitasojaan ja jättää hakemus ajoissa.

Seuratuen myöntämisessä painotetaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Jo suunnitteluvaiheessa tulee huomioida se, että hankkeella tähdätään toiminnan vakiinnuttamiseen, homma pitää siis saada pyörimään omin voimin myös seuratuen loputtua. Tukeahan voi saada enintään kahdeksi vuodeksi, jolloin tuki pienenee jo toisena vuonna. Hakemusta kannattaa sparrata minun tai aluejärjestön tai molempienkin kanssa. Hakuohjeet tulee lukea huolellisesti. Kokemus on osoittanut että hyvin sparratut ja huolellisesti laaditut hakemukset menestyvät todennäköisimmin!

Tässä vielä tiivistetysti käytännön ohjeistusta:
1. Seuratukea haetaan Seuraverkossa (sähköinen haku).
2. Seura hakee Seuraverkkoon käyttäjätunnukset.
3. Seura täyttää Seuraverkkoon ”Seuran perustiedot” (mahdollista tehdä milloin vain)
4. Perustietojen täyttämisen lisäksi Seuraverkossa luodaan Seuratuki-hakemus. (hakemusta voi tehdä, tallentaa, jatkaa tekemistä hakuaikana)
5. Haku on kaksivaiheinen: sähköinen haku & hakupaperin postittaminen ministeriöön. Sähköinen haku sulkeutuu 16.12. klo 16.15, jonka jälkeen hakemusta ei voi enää lähettää, täydentää tai tulostaa paperisena.
6. Paperisen hakulomakkeen kirjekuoressa tulee näkyä lähetyksen postileimapäivä. Viimeinen hyväksytty postileimapäivä on 16.12.2016.
7. Asioiden hoitaminen on hakijan vastuulla.
LUE OHJEET HUOLELLISESTI – TEE HAKEMUS AJOISSA – TUTUSTU SEURAVERKKOON AJOISSA – HAE SEURASI TUNNUKSET AJOISSA

Lisätietoja ministeriön sivuilta ja seurakehittäjä Saskialta. Onnea ja menestystä hakuun!

« Takaisin