OKM:n seuratoiminnan kehittämistukea neljälle SM5L-jäsenseuralle

20.4.2022 Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Seuratukea myönnettiin yhteensä 376 hankkeelle. Niistä jatkoa aiemmalle hankkeelle on 145 ja uusia kehittämishankkeita on 231. 

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta. 

OKM seuratuki myönnettiin seuraaville SM5L-jäsenseuroille:

  • Hyvinkään Miekkailijat, Yhteistyöllä supervoimaa 5-otteluun, 19 000 eur (kaksivuotisen hankkeen 2. vuosi)
  • Kuopion Miekkailijat, Mobiili Miekkailukoulu, 4 700 eur (kaksivuotisen hankkeen 2. vuosi)
  • Lahden Kaleva, Seurakehittäjän avulla uusi vaihde 2020-luvulle, 23 000 eur
  • Nykyaikainen 5-ottelu HämeenlinnaMonipuolisimmasta olympialajista liikuntaa kaikenikäisille 2022-2023, 8 000 eur (kaksivuotisen hankkeen 1. vuosi)
     

Hyvinkään Miekkailijoiden seurayhteistyöhanke vuosille 2021-2022 toteutetaan yhteistyössä Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat ja Veikkolan Veikot kanssa. Myös liiton hallitus on joulukuussa 2020 sitoutunut mukaan tähän 5-ottelutoiminnan seurakehityshankkeeseen vuosille 2021 ja 2022.

Lahden Kalevan seurakehittäjän palkkaushankeessa mukana 5-ottelutoiminnan käynnistäminen taas Lahdessa.

​Lue OKM tiedote >
Katso kaikki myönnetyt tuet 2022 >

« Takaisin