Minna Lehtola valmistui sporttimerkonomiksi

16.6.2021 Minna suoritti puolentoista vuoden koulutuksen oppisopimuksella. Valinnaiset kurssit ja työt Minna valitsi sekä oman että liiton toiminnan kehittämiseen liittyen.

Rastor-instituutissa on mahdollista opiskella liikunta- ja urheilualan ammattilaisille räätälöidyssä liiketoiminnan perustutkintoon (merkonomi) johtavassa koulutusohjelmassa. Tutkinto toteutetaan aikuisten ammatillisena näyttötutkintona omien työtehtävien kautta. Osaamisen kehittämistä täydennetään koulutuspäivillä ja aiheeseen liittyvillä oppimistehtävillä.

Urheilujärjestössä ja -seurassa toimiminen vaatii ammattitaitoa sekä määrätietoista otetta kehittää organisaation toimintaa haluttuun suuntaan. Sporttimerkonomitutkinto on suunnattu urheilujärjestöjen, -seurojen ja kuntien työntekijöille, ammattiurheilijoille sekä yrittäjille.

Koulutuksen aluksi kartoitetaan opiskelijan oma osaaminen ja laaditaan henkilökohtaiset suunnitelmat osaamisen kehittämiselle. Koulutuksessa perehdytään muun muassa talouteen, asiakaspalveluun, myyntiin, markkinointiin ja viestintään.

Osa Minnan opiskelun suorituksista todennettiin ns. näyttöinä työpaikalla. Toiminnanjohtaja Lena toimi Minnan ohjaajana ja töiden arvioijana yhdessä Rastor-instituutin opinto-ohjaajan kanssa. Minna suoritti koulutuksen huippuarvosanoin.

Lue lisää koulutuksesta >

Lämpimät onnittelut Minnalle Sporttimerkonomi tutkinnosta!

 

« Takaisin