Mikkelin Miekkailijat täyttää tänään 10 vuotta

12.11.2019 Seuran toiminnan ytimenä on ollut nuoriso- ja urheilumiekkailun edistäminen viikkoharjoitusten, alkeiskurssien ja leirien muodossa ja yhteistyö erityisesti Itä-Suomen miekkailuseurojen kanssa.

Mikkelin seudulla on ollut pienimuotoista miekkailutoimintaa 1990-luvulta lähtien, jolloin Markku Varjo ohjasi pientä juniorien ryhmää. Aluksi miekkailtiin eri koulujen liikuntasaleissa ilmaiseksi. Harjoituksia oli yleensä kerran viikossa. Vähitellen miekkailusta innostuneiden määrä kuitenkin kasvoi sen verran, että katsottiin tarkoituksenmukaiseksi muuttaa harjoittelu viralliseksi seuratoiminnaksi.

Niinpä 12.11.2009 perustetiin miekkailuseura Mikkelin Miekkailijat. Seuraavana vuonna seura hyväksyttiin Suomen Miekkailuliiton jäsenseuraksi.

Toiminnan ytimenä on ollut nuoriso- ja urheilumiekkailun edistäminen viikkoharjoitusten, alkeiskurssien ja leirien muodossa ja yhteistyö erityisesti Itä-Suomen miekkailuseurojen kanssa. Alusta lähtien harjoituspaikkana on ollut Urpolan koulu Mikkelin keskustan tuntumassa. Tilava liikuntasali on mahdollistanut alkeiskurssien ja muun miekkailutoiminnan yhtäaikaisen toteuttamisen. Tärkeä apu taloudenpidossa on ollut se, että kaupunki ei peri seuralta salivuokraa. Lisäksi kaupungilta on saatu lähes vuosittain rahallista avustusta, mikä on mahdollistanut mm. sähkömerkitsijälaitteiden, miekkailumaton ja monenlaisten varusteiden hankinnan.

Kymmenen vuoden kuluessa Mikkelin Miekkailijoiden toiminta on tasaisesti laajentunut ja tehostunut. Nyt on salivuoroja lisätty neljään viikkokertaan, ja Itä-Suomen seurojen kanssa on yhteistyö ollut monipuolista mm. leirien, kurssien ja kilpailujen muodossa.

Seuralaisten ikäjakautuma on varsin laaja, kahdeksasta ikävuodesta yli 70 vuoteen. Kilpailumenestystäkin on saatu sekä juniori- että veteraanisarjoissa aina mitalisijoihin asti.

Viime vuosina Mikkelin Miekkailijat on toteuttanut matalan kynnyksen tutustumista miekkailuun avoimien ovien harjoitusiltoina, ja sen myötä on harrastajien määrä tasaisesti kasvanut. Nyt harjoituksissa käy säännöllisesti lähes parikymmentä miekkailijaa.

Harjoitusten vetäjinä ja valmentajina toimivat Markku Varjo ja Pekka Rimpiläinen.

Kuva Mikkelin Miekkailijoiden omasta 10-vuotisjuhlasta,  jossa kukitettiin 10 vuotta seuran puheenjohtajana toiminut Markku Varjo.

Liitto onnittelee lämpimästi 10 vuotiasta aktiivista jäsenseuraansa!

« Takaisin