Miekka-Miehet täyttää 90 vuotta
9.3.2021 Miekka-Miesten perustava kokous pidettiin Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon eli ”Norssin” tiloissa maaliskuun 9 päivänä 1931.
_________________________________________________________________________
MIEKKAILU SUOMESSA -kirja vuodelta 2014 kertoo Suomen Miekkailuliiton ja sen yli 40 jäsenseuran tarinan. Tässä alla Miekka-Miesten tarina.
_________________________________________________________________________
Miekka-Miesten perustava kokous pidettiin Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon eli ”Norssin” tiloissa maaliskuun 9 päivänä 1931. Kokoukseen oli saapunut 40 henkilöä, joista 28 liittyi heti jäseniksi. Moni heistä oli sellaisia Helsingin Miekkailijoiden jäseniä, jotka halusivat pääkaupunkiin suomenkielisen miekkailuseuran. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Norssin voimistelunopettaja Toivo Perttilä. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Toivo Perttilä, luutnantti Erkki Mattila, insinööri V.A. Heliö, johtaja Lauri Simola, jääkärikapteeni Teppo Kotivuori ja notaari Väinö Palmu. Seuran johtokuntaan valittiin Perttilä, Väinö Palmu, Simola, Toivo Heliö, V. Brüning, Vellamo Lehtonen ja Erkki Mattila.
Seuran alkuvaiheessa harjoitukset pidettiin Norssin voimistelusalissa, ja Toivo Perttilä vastasi miekkailun opetuksesta. Vuonna 1932 jäseniksi kirjattiin 130 henkilöä, pääosin koululaisia. Perttilä jatkoi opetustaan Norssissa vain vuoteen 1933 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Viipuriin. Silloin Miekka-Miehet menetti sekä harjoitussalin että miekkailun opettajan, ja seuralaiset joutuivat harjoittelemaan pääasiassa koulujen voimistelusaleissa. Samalla suurin osa jäsenistä lopetti miekkailun.
Seuraan jäi kuitenkin pieni ydinjoukko, jonka jäsenistä valtaosa oli aloittanut lajin harrastuksen jo ennen Miekka-Miesten perustamista. Heistä innokkaimmat keräsivät joukostaan rahaa ja lähettivät kokeneimman miekkailijansa, Erkki Kerttulan ottamaan kymmenen kupongin oppitunnit Nils Sjöblomilta hänen salillaan. Jokaisen oppitunnin jälkeen Aaro Raitio, Hille Kaisla ja Kerttula menivät sitten erääseen autotalliin Punavuoreen harjoittelemaan ja tutkimaan Kerttulalle vasta opetettuja liikkeitä. Tarkkuutta saatiin siitä, että vieressä olevaan autoon ei saanut tulla naarmuja. Lisäksi viettävä lattia opetti tasapainon hallintaa. Tämän jälkeenkin Nils Sjöblomin uhrautuva ja innostava valmennustyö vaikutti ratkaisevasti myös Miekka-Miesten miekkailulliseen kehitykseen. Ilman sitä seuran miekkailijoiden myöhempi loistava menestys ei olisi ollut mahdollista.
Vuoden 1935 syksystä lähtien saatiin Sjöblomin salilta Punavuorenkadulta varatuksi harjoitusajat tiistai- ja torstai-illoiksi. Tämä paransi harjoittelumahdollisuuksia, mikä sitten johti harrastajamäärien kasvuun ja kilpailutulosten kohenemiseen.
Seuran ensimmäisen vuosikymmenen aikana keskeisiä toimijoita olivat puheenjohtajat Toivo Perttilä, V.A. Heliö, Olavi Raekallio ja Jorma Larjanko. Johtokuntaan kuului useita Suomen mestaruuden saavuttaneita miekkailijoita: Erkki Kerttula, Hille Kaisla, Aaro Raitio, Ilmari Vartia sekä välillä Viipurin Miekkailijoissakin toimineet Lauri Kettunen ja Tauno Lampola. Viimeksimainittu oli 1930-luvun loppuun saakka seuran varapuheenjohtaja ja jäsen Suomen Miekkailuliiton hallituksessa. Hän oli myös vuonna 1949 perustetun Ylioppilasmiekkailijoiden perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Kettunen ja Lampola olivat olleet samalla Kadettikoulun kurssilla ja käyneet usein yhdessä Helsingin Miekkailijoiden harjoituksissa jo 1920-luvulla. Molemmat olivat osallistuneet nykyaikaiseen viisiotteluun Amsterdamin olympialaisissa 1928 ja Kettunen siellä myös kalpamiekkailuun.
Seuran kilpailumenestys Suomen mestaruuskisoissa ennen sotia oli erinomainen. Hille Kaisla, Erkki Kerttula ja Aaro Raitio veivät mestaruudet floretissa vuosina 1935-1939 ja Ilmari Vartia kalvassa 1938.
Sotien aikana miekkailutoiminta pysähtyi. Talvi- ja jatkosota vuosina 1939-1945 olivat Miekka-Miehille raskaita. Niissä kaatuivat Hille Kaisla, Lauri Kettunen, Aaro Raitio ja Olavi Raekallio, jotka kaikki lukeutuivat seuran parhaisiin miekkailijoihin ja aktiivisimpiin toimijoihin.
Erkki Kerttula valittiin seuran puheenjohtajaksi vuonna 1945, ja sitä tehtävää hän hoiti vuoteen 1981 saakka. Hänen toimintakauteensa liittyy paljon koko Suomen miekkailun kannalta merkittäviä asioita. Hänellä oli loistava kilpamiekkailijaura, ja hän oli paitsi seuran aktiivinen ja innostava puheenjohtaja, myös tarmokas Suomen Miekkailuliiton toiminnanjohtaja vuosina 1951-1961 ja liiton puheenjohtaja 1966-1974. Kerttula oli ensimmäinen miekkailun suurmestari Suomessa.
Miekkailutoiminta käynnistyi jälleen sotien jälkeen vuonna 1946. Harjoituspaikkana oli Stadionin C-sali. Miekkailunopetuksesta vastasi taas Nils Sjöblom, joka nyt ilman rahallista korvausta antoi opetusta seuran jäsenille kahtena iltana viikossa. Syksyllä 1946 seuran vuosikokouksessa tehtiin merkittävä periaatepäätös. Pöytäkirjaan merkittiin, että myös naiset voivat osallistua Miekka-Miesten toimintaan. Jäsenmäärä oli vuoden 1946 lopulla vain 24 henkilöä.
Vaikeana aikana miekkailuvarusteista oli puutetta. Vuonna 1946 miekkailuliittoon lähetetyn vuosi-ilmoituksen mukaan seurassa oli varusteita seuraavasti: seuran omistamia kalpoja 3 kpl ja 4 irtoterää, säiliä 2 kpl ja naamareita 3 kpl. Yksityisessä omistuksessa jäsenillä oli floretteja 10 kpl, harjoituskalpoja 4 kpl, sähkökalpoja 5 kpl ja käsineitä 5 kpl.
Lähestyvät vuoden 1948 Lontoon olympialaiset aktivoivat miekkailutoimintaa merkittävästi. Seuran jäsenistä olympiavalmennusryhmään kuuluivat Erkki Kerttula, Ilmari Vartia, Heikki Raitio, Kauko Jalkanen, Olavi Larkas ja Paavo Miettinen. Miettistä lukuun ottamatta he kaikki pääsivät Suomen olympiajoukkueeseen Lontooseen. Helsingin kisoissa 1952 puolestaan olivat Miekka-Miehistä mukana Jalkanen, Kerttula, Miettinen ja Rolf Wiik.
Kuva 1: Miekka-Miesten kansainvälisesti parhaiten menestynyt kolmikko 1940-50-luvuilla oli (vasemmalta oikealle) Rolf Wiik, Kauko Jalkanen ja Erkki kerttula. Kuva Helsingin olympialaisista 1952. (Suomen Urheilumuseo)
Kuva 2: Miekka-Miesten ensimmäisellä kesäleirillä Kuortaneen urheiluopistolla mukana olivat ylärivistä vasemmalta Ilkka Seppänen, Heikki Poranen, Pentti Huhta, Seppo Lauhio, tuntematon, Esko Halme, eturivissä Raili Karjalainen, Eva-Liisa Wuorivirta, Minna von Plato, Helena Lahtinen, Sirpa Seppänen ja tuntematon. Äärimmäisenä oikealla Erkki Kerttula, joka oli ohjaajana jokaisella leirillä (Ilkka Seppäsen arkisto).
____________________________________
Miekka-Miesten jäsenmäärä oli parin ensimmäisen toimintavuoden jälkeen vähentynyt dramaattisesti harjoitustilaongelmien myötä. Vuonna 1934 seura oli ilmoittanut Miekkailuliitolle jäsenmääräkseen vain 12. Sen jälkeen määrä alkoi kasvaa ja kohosi vuonna 1939 olympia-aatteen kannustamana 110 henkilöön. Silloin jäsenistä lähes puolet oli naisia. Syntyi ajatus oman erillisen seuran perustamisesta naisille. Kun sitten Naismiekkailijat perustettiin kyseisenä vuonna, osa Miekka-Miesten naisjäsenistä siirtyi sinne.
Vuonna 1951 seuraa kohtasi jälleen suuri suru. Ilmari Vartia kuoli Tukholmassa 25. toukokuuta miekkailun MM-kilpailuissa. Vartia menehtyi ottelussa tanskalaista maailmanmestaria Mogens Lüchowia vastaan tämän kalvan terän tunkeuduttua hänen kainalokuopastaan sisään. Ilmari Vartia oli loistava miekkailija, joka oli voittanut kalpamiekkailun Suomen mestaruuden vuosina 1938, 1947, 1948 ja 1949.
Suomen Miekkailuliitto oli vuosina 1947-1954 palkannut ulkomaisia miekkailunopettajia, ja he valmensivat myös Miekka-Miesten jäseniä. Toiminta oli vilkasta. Vuoden 1952 alussa nimetyn Helsingin olympiakisoihin harjoitelleen Suomen olympiavalmennusryhmän kahdestatoista jäsenestä seitsemän oli Miekka-Miehistä. Seuran jäsenet osallistuivat myös aktiivisesti miekkailuliiton valmennus- ja ohjaajakoulutustilaisuuksiin, joita pidettiin kesäkursseina Vierumäen Urheiluopistolla lähes koko 1950-luvun ajan.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kesäkuussa 1953 Rolf Wiikille, yhdelle Miekka-Miesten menestyksekkäimmistä miekkailijoista, sattui Tukholmassa vaarallinen tapaturma. Kalpamiekkailun loppukilpailussa tanskalaisen René Dybakerin aseen kärkihylsyn takaa katkennut terä tunkeutui Wiikin maskin parran läpi kaulan sisään 11 senttimetriä niskapuolelle saakka. Hänet toimitettiin pikaisesti Serafimer-sairaalaan, jossa annettiin ensiapu. Myöhemmin Helsingissä Miekka-Miesten entinen puheenjohtaja tohtori Jorma Larjanko suoritti Wiikille leikkauksen niskan puolelta. Larjanko poisti Wiikin kaulasta pergamoidikappaleita ja toppausaineita, joita terä oli vienyt mennessään maskin parrasta. Wiik oli onnekas, hän toipui tapaturmasta täysin.
Helsingin olympialaisten jälkeen, kun Stadion ei ollut vielä käytössä, seuran harjoitukset pidettiin Linnankosken kansakoululla Töölössä. Syksyllä 1954 harjoitukset alkoivat taas Stadionin C-salissa, mutta pian siirryttiin harjoittelemaan Yrjönkadun uimahallin talon tennissaliin, josta taas stadionille loppukevääksi 1958.
Miekkailunopetuksesta vastasivat pääasiassa seuraohjaajat, ja lisäksi oppitunteja otettiin Kauko Jalkaselta ja liiton ulkomaisilta valmentajilta. Seuraohjaajina toimivat kokeneimmat miekkailijat, Erkki Kerttula, Rolf Wiik, Urho Lukinmaa ja Anna-Kerttu Koskimies, joka ohjasi naisia. Jäsenmäärä kasvoi niin, että vuoden 1956 lopulla seuran kirjoissa oli 156 henkilöä.
Sotien jälkeinen kymmenvuotiskausi 1947-1957 oli seuran kilpailumenestyksen kannalta kaikkein parasta aikaa. Kalpamiekkailun henkilökohtaisen Suomen mestaruuden tällä ajanjaksolla voitti joko Ilmari Vartia, Erkki Kerttula, Heikki Raitio, Rolf Wiik tai Raimo Westman. Joukkuemestaruuksia Miekka-Miehille tuli useita sekä kalvalla että floretilla. Parhaat kansainväliset saavutukset olivat tietysti Erkki Kerttulan yhdeksäs sija kalvalla Helsingin olympialaisissa 1952 ja Rolf Wiikin kahdeksas sija Melbournen olympialaisissa 1958.
Suomen Miekkailuliitto avasi syksyllä 1958 miekkailusalin Helsingin keskustassa Uudenmaankatu 33:ssa. Miekka-Miesten kunniajäsen kenraaliluutnantti Olavi Huhtala Miekkailuliiton puheenjohtajana ja Erkki Kerttula toiminnanjohtajana vaikuttivat ratkaisevasti tämän uuden salin hankintaan. Seuratoiminta käynnistyi tuona syksynä aktiivisesti Kerttulan johdolla. Rauni Salava, joka oli ansiokkaasti toiminut seuran sihteerinä ja rahastohoitajana jo vuodesta 1952 lähtien, oli tiiviisti mukana. Lisäksi johtokuntaan kuuluivat seuran sen hetken parhaat miekkailijat Ilkka Seppänen, Timo Poranen ja Eero Kytölä, jotka vaikuttivat seuran johdossa ja harjoitusten ohjaajina lähes koko kymmenvuotiskauden.
Miekka-Miehet järjesti vuosittain useita miekkailun alkeiskursseja sekä syksyllä että keväällä. Silloin tuoreet seuraohjaajat saivat paljon uusia jäseniä koulutettaviksi Erkki Kerttulan ja Kauko Jalkasen valvoessa opetustoimintaa. Periaatteena oli, että jokainen, joka osaa tehdä hyvin miekkailun perusliikkeet, osaa myös ne toisille opettaa. Tämä toimi seuran koulutusohjeena hyvällä menestyksellä vuosikymmenien ajan.
Seuran uusi miekkailijapolvi alkoi menestyä nuorten Suomen mestaruuskilpailuissa hyvin. Ilkka Seppänen, Heikki Poranen ja Esko Halme voittivat floretilla ja Seppo Lauhio ja Markku Varjo kalvalla useita nuorten mestaruuksia vuosina 1962-1968. Miekka-Miehissä oli nyt paljon hyviä nuoria ja vanhempia miekkailijoita, ja seura voitti miesten kalvan ja floretin joukkuemestaruudet useana vuonna.
Miekka-Miesten parhaat nuoret sekä vanhemmat miekkailijat pääsivät jälleen Miekkailuliiton valmennusryhmiin. Se oli seuralle erityisen tärkeää, koska liitto oli jälleen palkannut Suomeen ulkomaisia miekkailuvalmentajia. Tämä toimintajakso alkoi vuonna 1963 ja jatkui lähes taukoamatta aina 1990-luvun alkuun saakka. Tänä aikana Suomessa oli seitsemän eri ulkomaista miekkailuvalmentajaa ja seuran parhaat miekkailijat saivat heiltä säännöllistä opetusta.
Seura aloitti vuonna 1961 säännöllisen kesä- ja talvileiritoiminnan Kuortaneen Urheiluopistolla. Leirien johtajana toimi kymmenen vuoden ajan Erkki Kerttula. Leirien suosio seuran jäsenten keskuudessa oli suuri, ja tulevan leirin ilmoittautumiset tehtiin aina hyvissä ajoin, jotta osallistuminen varmistui.
Miekka-Miesten toimintaa Kerttulan kanssa 1960-luvun ajan pyörittänyt joukko päätti 1960-luvun lopulla opintonsa. He valmistuivat ammatteihin, jotka veivät useimmat muille paikkakunnille. Johtokuntaan valittiin tällöin uusia nuoren polven edustajia, kuten Heikki Poranen, Esko Halme, Seppo Lauhio ja Markku Varjo, joka toimi sihteerinä 1970-1980. Heidän johdollaan seuratyötä tehtiin innolla koko 1970-luvun ajan. Myös he menestyivät kilpailuissa hyvin ja voittivat joukkueiden Suomen mestaruuden kalvassa vuosina 1973, 1974 ja 1975 sekä floretissa 1970, 1972 ja 1973. Seppo Lauhio voitti kalvan henkilökohtaisen Suomen mestaruuden 1973, 1975 ja 1976 ja Esko Halme puolestaan 1974.
Harjoitukset jatkuivat Uudenmaankadun miekkailusalilla kevääseen 1975 saakka. Syksyllä helsinkiläiset miekkailuseurat siirtyivät harjoittelemaan Töölön Kisahalliin eli entiseen Messuhalliin, jonka Helsingin kaupunki oli kunnostanut urheilukäyttöön.
Erkki Kerttulan puheenjohtajakausi jatkui yhtäjaksoisesti 35 vuotta aina vuoteen 1980 saakka. Nuoret johtokunnan jäsenet vaihtuivat tänä aikana moneen kertaan. Kerttula, vaikka toimikin aktiivisesti, antoi kuitenkin aina nuorille johtokunnan jäsenille mahdollisuuden päättää itsenäisesti seuran asioista. Hän vain korjasi virheet, jos niitä oli näköpiirissä. Hän oli loistava nuorten kannustaja, joka opasti heitä taitavasti järjestötoiminnan saloihin. Uudeksi puheenjohtajaksi vuonna 1981 valittiin Seppo Lauhio.
Kuva 3: Miekka-Miesten kalpajoukkue (vasemmalta oikealle) Seppo Lahtinen, Petri Vammelvuo, Markku Varjo, Seppo Lauhio ja Heikki Poranen saavutti hopeaa vuoden 1976 joukkuekalvan Suomen mestaruuskilpailuissa. Varjo, Lauhio, Poranen ja kuvasta puuttuva Esko Halme hallitsivat joukkueiden SM-kilpailuja 1970-luvun alkupuolella voittaen kolme mestaruutta sekä kalvassa että floretissa. Lahtinen oli pitkään Miekka-Miesten teknikkona ja kalustonhoitajana sekä kilpailuissa “aseseppänä”, ja Vammelvuo kouluttautui myöhemmin miekkailuvalmentajaksi. (Emidio Sciavicco)
Kuva 4: Miekka-Miesten talvileiri 1977 pidettiin Helsingin Kisahallissa. Ohjaajina ovat takariviin sijoittuneet Emidio Sciavicco (toinen vasemmalta), Markku Varjo (neljäs) ja Petri Vammelvuo (viides). Takarivissä äärimmäisenä oikealla on Emidion poika Jan, eturivissä toinen vasemmalta on VeliJussi Kyllijoki ja kolmas Seppo Lahtinen. - Emidio Sciavicco.
____________________________________
1970-luvun alkupuolella toimintaan toi italialaista temperamenttia tuolloin Italian kaupallisessa lähetystössä työskennellyt Emidio Sciavicco, joka oli asunut Suomessa jo pari vuosikymmentä ja puhui täydellistä suomea. Hän oli aiemmin miekkaillut Italiassa, mutta oli lopettanut lajin harrastamisen tapaturman jälkeen. Nyt hän halusi poikansa aloittavan miekkailun ja vaikka olikin vannonut, ettei koskaan enää tartu miekkaan, hän innostui itsekin uudelleen harjoittelemaan. Emidio oli energiapakkaus, joka oman harjoittelunsa lisäksi järjesteli monenlaisia asioita seuran hyväksi, mm. miekkailuleirejä ja varustehankintoja ja kannusti väsymättömästi miekkailijoita innostavalla esimerkillään. Valitettavasti hän joutui lähetystön määräyksestä siirtymään takaisin Italiaan 1970-luvun lopulla.
Toiminta hiipui hieman 1980 luvun alussa, mutta tilanne saatiin korjatuksi, kun jälleen uudet henkilöt ottivat vastuun seuran kehittämisestä. Miekkailun opettamisesta harjoituksissa vastasi Seppo Lauhio, ja hän koulutti koko ajan seuraan apuohjaajia, jotka osallistuivat alkeiskurssien ja harjoitusten ohjaamiseen. Taitavaksi ja toimeliaaksi sihteeriksi tuli Teija Aronen, taloudenhoitajaksi Pauli Rouste ja kaluston hoitajaksi Seppo Lahtinen. Näin seuraan oli jälleen muodostunut toimiva joukko, joka nautti miekkailusta ja halusi jakaa edelleen saamiaan miekkailun oppeja tuleville jäsenille. Florettimiekkailua harjoiteltiin aktiivisesti. Kari Kuukka voitti miesten floretin Suomen mestaruuden 1982, ja Miekka-Miesten joukkue vei joukkuemestaruudet floretissa vuosina 1983 ja 1984. Harjoittelu floretilla loi myös hyvän perustan kalpamiekkailuun.
Petri Vammelvuo aloitti vuonna 1985 seuraohjaajaksi kouluttautumisen. Hän vastasi aluksi seuran miekkailuharjoitusten alkulämmittelyistä ja jalkatyöharjoituksista sekä veti myöhemmin seuran säännöllisiä harjoituksia usean vuoden ajan. Hänen määrätietoinen ja pitkäjänteinen valmennustyönsä tuotti hyvää tulosta, kun Velijussi Kyllijoki voitti 1989 ja 2004 sekä Antti Kerminen 2000 kalvan Suomen mestaruuden. Lisäksi miesten floretissa Kyllijoki, Kristian Holman, Taneli Lahti ja Antti Kerminen sekä naisten floretissa Jenny Sandgren ja Sari Suomi saavuttivat yhden tai useamman henkilökohtaisen Suomen mestaruuden. Siinä sivussa kokeiltiin vähän säilääkin niin, että vuonna 1992 onnistuttiin myös tällä aseella voittamaan joukkueiden Suomen mestaruus.
Vuonna 1995 Vammelvuo suoritti Vierumäen Urheiluopistolla kansainvälisen valmentajatutkinnon, ja tämä lisäsi paljon hänen valmennusintoaan ja uhrautuvaista miekkailun opettamistaan seuran jäsenille. Hän toimi myös lähes kymmenen vuotta Suomen Miekkailuliiton hallituksessa valmennustyöryhmän puheenjohtajana. Vammelvuo kouluttautui 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkuvuosina kansainvälisissä seminaareissa sekä opiskeli lisäksi yksityisesti miekkailuvalmennusta ”tutoreinaan” miekkailunopettajat Kauko Jalkanen Helsingissä ja Béla Rerrich Tukholmassa. Vuonna 2010 Vammelvuo suoritti ensin kolmen aseen ammatillisen opettajatutkinnon ”Istruttore Nazionalen” Italiassa ja sen jälkeen vielä kansainvälisen miekkailuakatemian ”Académie d´Armes Internationalen” mestaritutkinnon ”Maitre d´Armes” niin ikään kaikilla kolmella aseella.
Seuran naismiekkailuryhmä kehittyi Vammelvuon johdolla niin hyvin, että Jenny Sandgren, Sari Suomi, Anna-Maria Hynninen ja Nina Björkman voittivat naisten kalpajoukkueiden Suomen mestaruuden 1996 ja edelleen vuosina 1999, 2002 sekä 2003. Kalvan Suomen mestaruuden voitti Nina Björkman vuosina 1997 ja 2004 sekä Jenny Sandgren 1999. Miesten kalpajoukkueeseen oli taas muodostunut uusi sukupolvi. Antti Kerminen, Velijussi Kyllijoki, Tommi Kosunen, Taneli Lahti, Kasper Kukkonen ja Ville Kuvaja voittivat Suomen joukkuemestaruudet kalvalla 2003 ja 2005. Miekka-Miehillä oli koossa taitavien mies- ja naismiekkailijoiden joukko, jonka puitteissa oli taas hyvä jatkaa toimintaa.
Seppo Lauhio jättäytyi pois seuran puheenjohtajan tehtävistä vuonna 2000, ja uudeksi puheenjohtajaksi tuli Vammelvuon hyvin menestynyt valmennettava Tommi Kosunen. Hän ei ollut alun perin seuran kasvatti. Hän siirtyi Miekka-Miehiin Ylioppilasmiekkailijoista vuonna 1992. Kosunen jatkoi vastuullisesti aikaisempien puheenjohtajien toimintalinjoja ja toimi Suomen Miekkailuliiton hallituksessa pitkäaikaisena valmennustyöryhmän puheenjohtajana. Seurassa oli nyt paljon kokeneita ja hyviä miekkailijoita, joiden kanssa Tommi Kosunen on ylläpitänyt loistavan hyvää Miekka–Mies -henkeä, ja jälleen kerran uusi sukupolvi on saanut yhdessä nauttia miekkailun tuottamasta urheilullisesta ja hauskasta ilmapiiristä sekä miekkailusalilla että sen ulkopuolella.
-----------------
Tänä päivänä Miekka-Miehissä on taas kasvamassa uusi sukupolvi miekkailijoita ja seura panostaa edelleen kaikkien aseiden harjoitteluun. Kilpaurheilu on edelleen tärkeä osa seuran toiminnassa ja nuorempikin sukupolvi on jo osallistunut kilpailutoimintaan - hyvällä menestyksellä. Myös vanhemmat Miekka-Miehet osallistuvat yhä kilpailuihin, osaksi omaksi ilokseen ja osaksi muiden kiusaksi, kuten hyvään Miekka-Mies henkeen kuuluu.
