Laadukasta junioritoimintaa Kalpaveljissä

3.5.2016 Kalpaveljet läpäisivät Sinettiseura-uransa toisen auditoinnin huhtikuussa.

Liiton uusin Sinettiseura, Kalpaveljet, auditoitiin 13.4 toista kertaa kaksivuotisen Sinettiseurauransa kunniaksi. Uudet Sinettiseurat auditoidaan kaksi vuotta ensimmäisestä auditoinnista, ja sen jälkeen jatkossa kolmen vuoden välein.
Auditoijina toimivat Suomen Miekkailu-ja 5-otteluliiton Saskia Halminen ja HLU:n Timo Korsumäki. Auditoinnissa perehdytään seuran toimintaan ja varmistutaan laadukkaasta seuratyöstä lasten ja nuorten parissa.

Kalpaveljet sai auditoijilta kehuja muun muassa hyvästä ilmapiiristä harjoituksissa ja monipuolisesta harjoittelusta. Lapset ja nuoret saavat harrastaa omilla ehdoillaan: kaikki pääsevät kilpailemaan niin halutessaan, mutta myös vain harrastaminen on arvokasta.
- Suurin hyöty meille Sinettiseurana olosta on se, että se kannustaa seuraa päivittämään prosessejaan ja tarkastelemaan omaa toimintaansa säännöllisesti. Näin toiminta pysyy laadukkaana, sanoi Kalpaveljien toiminnanjohtaja Suvi Lehtonen.

Mikäli omaa seuraasi kiinnostaa ryhtyminen Sinettiseuraksi, saat lisätietoja osoitteesta http://www.sport.fi/urheiluseura/sinettiseurat tai seurakehittäjä Saskialta.

 

« Takaisin