Kansainvälisen miekkailuliiton FIE:n vuosittainen kongressi pidettiin tänä vuonna Sveitsin Lausannessa 30.11.2019

10.12.2019 Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliittoa edustivat kokouksessa liiton tuleva 2020-2021 puheenjohtaja Joonas Lyytinen ja toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock. Lue tästä Joonaksen raportti kokouksesta.

FIE:n kongressi on liiton korkein päättävä kokous, joka päättää tavallisten järjestöjen talous- ja hallinto-asioiden lisäksi muun muassa muutoksista FIE:n sääntöihin (“statuutit”),  miekkailun teknisiin sääntöihin sekä  kilpailu- ja varustemääräyksiin.

Kongressi hyväksyi FIE:n jäseniksi tänä vuonna Kap Verden, Omanin, Kenian ja Papua-Uuden-Guinean miekkailuliitot, mikä nosti kokonaisjäsenmääräksi 157. Miekkailusta on viimeisten vuosikymmenien aikana tullut aidosti globaali urheilulaji!  

FIE:n taloudellinen tilanne on jo vuosia ollut erittäin vahva. Tämän perustuu pääosin sille, että puheenjohtaja Usmanov, jonka henkilökohtaiseksi omaisuudeksi Forbes-lehti on arvioinut 13 miljardia dollaria, lahjoittaa liitolle vuosittain useita miljoonia euroja. Ensi vuonna FIE tulee saamaan myös merkittäviä tuloja Tokion kisoista Kansainväliseltä Olympiakomitealta, jotka rahastoidaan tulevia vuosia varten. 

Tänä vuonna käsiteltävänä ei ollut varsinaisesti muita suuria tunteita herättäneitä esityksiä kuin Italian miekkailuliiton ehdotus lisätä FIE:n toiminnan tarkoituksiin “pyörätuolimiekkailun edistämisen tukeminen”. Pyörätuolimiekkailu kuuluu hallinnollisesti varsinaisesti Kansainvälisen pyörätuoliurheiluliiton (IWAS) alaisuuteen vaikka monissa maissa, mukaan lukien Suomessa, siitä vastaa kansallinen miekkailuliitto. Kokouksessa muutosta vastustanut FIE:n puheenjohtaja Usmanov ja ehdotusta kannattanut Italian miekkailuliiton puheenjohtaja Giorgio Scarso kävivät aiheesta kiihkeän keskustelun, mutta lopulta äänestyksessä ehdotus hävisi selvin numeroin.  

Muissa statuutteihin liittyvissä  asioissa kokous hyväksyi 30% sukupuolikiintiön kaikkiin FIE:n päättäviin elimiin (niin toimikuntiin, komiteoihin kuin hallitukseen eli Comex:iin). Edellisen vuoden kongressissa tämän hyväksyminen jäi muutaman äänen päähän ilmeisesti siksi, että kaikki kokousedustajat eivät olleet äänestyksen aikana salissa. 

Kongressi linjasi myös, että kaudesta 2020 – 21 alkaen valmentajat tulevat tarvitsemaan oman FIE-lisenssissä kansainvälisiin kilpailuihin kuten urheilijat ja tuomarit aikaisemmin. Lisenssin hankkimisen yhteydessä valmentajien tulee sitoutua muun muassa FIE:n eettisiin periaatteisiin. 

Kokouksessa päätettiin seuraavat oleelliset muutokset miekkailun sääntöihin ja varustemääräyksiin:

  • Kaudesta 2021-22 alkaen miekkailualueen leveydeksi standardisoidaan 1,5 metriä (nykyisin 1,5 – 2 m)
  • Säilässä ns. FIE-terät tulevat pakollisiksi kansainvälisissä kilpailuissa kaudesta 2020 – 21 alkaen
  • Seniorien maailmanmestarit ja olympiavoittajat voivat ensi kaudesta alkaen painattaa nimensä ja maatunnuksensa miekkailutakin selkään punaisella (MM) ja kultaisella (Olympialaiset)
  • Jo ensi vuoden juniori- ja kadettien MM-kisoissa ja Olympialaisissa vartalojohtojen päät on valmistettava läpinäkyvästä aineesta niin, että sisällä olevat johdot näkyvät. FIE tulee toimittamaan johdot edellä mainittuihin kilpailuihin. Pakollisiksi kaikissa kansainvälisissä kisoissa nämä tulevat ensi kaudesta alkaen.

Varsinaisen kokouksen ohessa kongressiin liittyi tilaisuuksia, joissa oli mahdollisuus verkostoitua muiden maiden miekkailuvaikuttajien kanssa. Erityisen hieno tilaisuus oli Lausannen olympiamuseossa järjestetty juhlaillallinen, johon myös Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach osallistui. Kansallisten liittojen edustajien lisäksi paikalla oli suuri määrä maailman huippumiekkailjoita ja pääsinpä itsekin juttelmaan illalla hyvän tovin Unkarin miesten säilämaajoukkueen kanssa. 

Ensi vuonna FIE:n kongressi on suunniteltu järjestettäviksi Moskovassa ellei juuri julkisuuteen tullut maailman antidopingjärjestön WADA:n  päätös sulkea Venäjä kansainvälisen urheilun ulkopuolelle neljäksi vuodeksi muuta suunnitelmia. Silloin vuorossa on liiton puheenjohtajan, hallituksen ja muiden päättävien elimien jäsenten vaalit. Ilmeisesti WADA:n päätös kieltää ainakin Venäjän valtion virkamiehiä ja edustajia toimimasta kansainvälisten urheilujärjestöjen johtoelimissä, mutta tätä kirjoittaessa ei ole täysin selvää mitä vaikutuksia päätöksellä mahdollisesti esimerkiksi FIE:n päättäjien valinnoille on.

------
Joonas Lyytinen
SM5L varapuheenjohtaja 2019, SM5L puheenjohtaja 2020-2021

Kuvat: Augusto Bizzi

« Takaisin