Miekkailun Suomen liiga – liiton sääntöehdotus kommentoitavaksi

19.8.2020 SM5L suunnittelee nykyisen Suomen Cup -sarjan korvaamista kauden 2021-2022 alusta uudella joukkueittain kilpailtavalla kilpailusarjalla.

Nykyinen Suomen Cup -kilpailusarja on kaivannut kehittämistä jo jonkin aikaa. Liiton hallituksen ja aktiivisten seurojen yhteistyön seurauksena on päädytty suunnitelmaan, jossa henkilökohtainen kilpailusarja korvattaisiin usean osakilpailun mittaisella Suomen liiga -nimisellä joukkuesarjalla. Uudistuksella on useita tavoitteita, joista yksi tärkeimmistä on kilpailuihin osallistuvien miekkailijoiden lukumäärän kasvattaminen. Viime vuosina joukkueiden suomenmestaruuskilpailujen, jotka ovat käytännössä ainoat seniorien joukkuekilpailut vuodessa, osallistujamäärät ovat olleet suurimpia kaikista kilpailuista ja liiton hallitus uskoo, että aloittelijoiden kynnys osallistua ensimmäisiin kisoihin on joukkueessa matalampi kuin henkilökohtaisessa. Lisäksi joukkuekisojen sosiaalinen puoli ja yhdessä tekeminen on vain mukavaa!

Uudistuksella tavoitellaan myös, että suomalaisten kansainvälisesti kilpailevien miekkailjoiden kokemus ja taktinen osaaminen joukkueotteluista kasvaisi sarjan myötä. Lisäksi säännöllisten joukkuekilpailujen kautta saataisiin aikaiseksi kansallinen joukkueranking, joka helpottaisi vastaisuudessa joukkuesuomenmestaruuskilpailujen järjestämistä. 

Sarjaan osallistuminen tapahtuu ensisijaisesti seurajoukkueilla. Tämän lisäksi haluttiin, että mahdollisimman monella miekkailijalla on mahdollisuus osallistua kilpailuihin ja mahdollistetaan myös useampaa seuraa edustavien miekkailijoiden muodostamat koontijoukkueet. Tämän tarkoituksena on ensisijaisesti tarjota pienten seurojen, jotka yksin eivät kykene muodostamaan joukkuetta, ja isompien seurojen joukkueista "ylijääneille" miekkailijoille mahdollisuus kilpailla. Sarjaan toivotaan myös ulkomaalaisia osallistujia ja tämän vuoksi muidenkin maiden miekkailuliittojen alaiset seurajoukkueet ovat tervetulleita kilpailuihin.

Kilpailujärjestelmän pyrkimyksenä on tarjota kaikille osallistuville joukkueille mahdollisimman paljon otteluita ja siksi ilmoittautuneiden joukkueiden lukumäärän perusteella erilaisiin yhdistelmiin erä- ja cup-muotoja, joka mahdollisti malliin, jossa sekä kilpailun mitalistien, että heikommin menestyneiden ottelumäärät ovat suurin piirtein samanlaiset. 

Kilpailusarjan parhaimmat joukkueet on tarkoitus palkita samalla tavalla kuin nykyisin tehdään henkilökohtaisessa Suomen Cup -sarjassa. Koska seurajoukkueiden kokoonpano voi kilpailujen välillä muuttua, ehdotetaan että palkintorahat maksetaan miekkailjoiden sijaan seuroille ja seuroja kehotetaan käyttämään ne joukkueessa miekkailleiden urheilijoiden hyväksi esimerkiksi väline-stipendeinä tai harjoitusolosuhteiden kehittämiseen.

Kaudella 2020-2021 on kalvalla tarkoitus pitää ainakin kaksi pilottikilpailua, joista ensimmäinen on 19.-20.9.2020 järjestettävä Nils Sjöblom Memorial Helsingissä ja toinen 9.-10.1.2021 järjestettävä Torni Turnaus Kuopiossa. Keväälle 2021 pyritään löytämään myös kiinnostuneita järjestäjiä sopimusaseiden pilottikilpailuille. Lopulliset Suomen liigan säännöt on tarkoitus päättää vuoden vaihteessa niin, että kauden 2021–2022 kilpailukalenteria suunniteltaessa nämä voidaan ottaa huomioon. 

Suomen miekkailu- ja 5-otteluliiton hallitus pyytää nyt kaikilta seuroilta ja miekkailijoilta kommentteja ja näkemyksiä alla olevaan sääntöluonnokseen. Tehdään yhdessä tästä uudesta sarjasta mahdollisimman toimiva, niin että se sekä tuottaa iloa kaikille osallistujille, että vie suomalaista miekkailua eteenpäin. 

Kommentit ja huomiot sääntöluonnoksesta voi jättää tällä lomakkeella 31.10. mennessä. 

Joonas Lyytinen
puheenjohtaja

Ladattavat tiedostot:

« Takaisin