Vuoriselle ja Roslanderille hyvät tulokset tiukassa GP-kilpailussa

23.3.2014

Niko Vuorinen (Helsingin Miekkailijat) ja Kasper Roslander (HABDA, Helsinki)  taistelivat tiensä miesten kalvan maailmancupin Grand Prix -osakilpailussa Vancouverissa toiselle päivälle, mutta sunnuntai-iltana  Suomen aikaa käydyissä ensimmäisen kierroksen otteluissa kumpikaan ei selvittänyt tietään toiselle kierrokselle. Niko Vuorinen kohtasi Italian Gabriele Binon, ja taisteli tämän kanssa tasaväkisesti toisen erän alkuun asti, mutta tämän jälkeen ottelu  kallistui nopeasti italialaiselle, joka vei kohtaamisen ja paikan toisella kierroksella luvuin 15 - 7. Kasper Roslander puolestaan kohtasi Venezuelan 35-vuotiaan Silvio Fernándezin. Lähes täyden ajan kestänyt ottelun loppupuolella Roslander joutui ottamaan reilusti riskejä ottelun tasoittamiseksi ja tämä kostautui: tulokseksi 9 - 15. 

Molemmat suomalaiset kuitenkin maailmancupin pisteille. Vuorisen 43. sija maailmanrankingissa tuskin muuttuu tämän kilpailun perusteella,  mutta Roslander tullee nousemaan ensimmäistä kertaa aikuisten rankinglistalla maailman sadan parhaan joukkoon - erinomainen saavutus juuri ennen kilpailua 22 vuotta täyttäneeltä miekkailijalta, joka ennen kilpailua oli maailmanrankingissa sijalla 105.

Tulokset:

1. - 32. vielä ratkeamatta

41. VUORINEN Niko   

60. ROSLANDER Kasper

106 os.

« Takaisin