Vuorinen piston päässä 16 joukosta Budapestissa

10.3.2019 Niko Vuorinen oli yhden piston päässä 16 parhaan joukkoon pääsemiestä kalpamiekkailun maailmancupissa Budapestissa sunnuntaina. Samalla oli todella lähellä makea ”päänahka” yhdysvaltalaisesta maailmanhuipusta Jacob Hoylesta. Vuorisen loppusijoitus oli 21:s.

64-kaaviossa Vuorinen voitti aamulla Japanin universiadivoittajan Masaru Yamadan upeasti 15-11. 24-vuotias japanilainen oli kolmessa edellisessä maailmancupin kisassa 32 joukossa.

Toiselle kierrokselle Vuorisen vastus koveni entisestään, kun vastaan tuli maailmanrankingin yhdeksäs, yhdysvaltalainen Jacob Hoyle. 24-vuotias Hoyle oli kahdessa edellisessä maailamncupin kisassa Dohassa ja Vancouverissa komeasti pronssilla.

Avauserän Vuorinen vei nimiinsä 9-8. Tasaisesti edennyt ottelu päättyi 14-14 -numeroissa ratkaisevaa pistoon, jonka Hoyle sai hieman kyseenalaisesti nimiinsä.

- Vastassa oli tänään kaksin kappalein tuttuja vastuksia. Yamadan kanssa on treenattu sekä ennen MM-kisoja Japanissa viime kesänä ja Vancouverissa helmikuussa. Tiesinpä siis ennalta, että kaveri on melkoinen flikkikone. Keskityin siis painostamaan ja hakemaan ratkaisua valmisteluflikin ja varsinaisen flikin väliin. Ensimmäisissä erissä Yamada sai käännettyä osan murtoyrityksistäni priimiväistöön, mutta kolmannessa erässä hain korkeammasta linjasta neljä putkeen ja voitin.

Seuraavassa matsissa oli yhtä lailla tuttu kaveri. Hoylen kanssa olin otellut useasti Amerikan-leireillä. Käytännössä kaveri oli vasenkätinen kopio Yamadasta paremmilla flesseillä. Hoylellä on ollut huima kausi, ja tällä kertaa valitettavasti 14-14 -tilanteessa viimeinen pisto upposi - mielestäni ulkoa, mutta tuomari oli eri mieltä - sitten meikäläiseen.

Tällä kertaa näin, parempaan päin menossa eikä tuo 21./320 ihan heikko tulos ole. Tietysti on syytä parantaa Buenos Airesissa.

Vuorinen osallistuu ainoana suomalaisena seuraavaan maailmancupin kisaa, 22.-23.3. Buenos Airesissa Argentiinassa.

Suomalaisten loppusijoitukset miehet
21) Niko Vuorinen
136) Jaakko Paavolainen
224) Ellis Saavalainen
237) Gunnar Gräsbeck
250) Tatu Nuotio
274) Jussi Korhonen

Suomalaisten loppusijoitukset naiset
90) Ilona Syvälä                          
156) Anna Salminen
165) Michaela Kock
182) Sofia Tauriainen
225) Anna Vuorinen
236) Suvi Lehtonen

-----

Toni Flink

Kuvat: Augusto Bizzi

« Takaisin