Veronan nuorten MM-kisan avauspäivänä Outi Jaakkola (EM) ja Anna Vuorinen (HFM) miekkailivat U20 kalpasarjan 64-joukkoon

1.4.2018 Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Outi Jaakkola sijoittumalla 49:s

U20 tytöissä Outi Jaakkola ja Anna Vuorinen selviytyivät toiselle cupkierrokselle. Jaakkola sijoittui 49:nneksi ja Vuorinen 58:nneksi. Inka Mikkilän sijoitus oli 86:s ja Linn Sundqvustin 93:s.

U20 pojissa Joonas Savelaisen 73:s tila oli puolestaan paras suomalaissijoitus. Ellis Saavalainen oli 111:s, Topias Tauriainen 131:s ja Jussi Terho 170:s.

Pojissa Jussi Terho jäi alkulohkoon voitettuaan yhden ottelun kuudesta. Joonas Savelainen puolestaan voitti komeasti viisi ottelua kuudesta, Elias Saavalainen sekä Topias Tauriainen kolme mieheen.

Joonas Savelainen sai lepovuoron avauskierrokselle. Toisella kierroksella Savelainen kärsi piston tappion (14-15) Etelä-Afrikan Pavel Tychlerille.

Ellis Saavalainen kukisti kaavion avausottelussa venezuelalaisen Jose Guzmanin 8-15, mutta toisessa ottelussa chileläinen Jorge Valderraman oli suomalaista parempi 10-15.

Topias Tauriainen puolestaan kärsi niukimman mahdollisen tappion (14-15) Hong Kongin Hon Kiu Holle. 

Valmentaja Wieslaw Koniczek näki positiivista poikien otteissa.
- Joonakselta ja Ellisiltä ajoittain vakuuttavia ja tasokkaita suorituksia. 

U20 tyttöjen alkuerissä Outi Jaakkola ja Anna Vuorinen voittivat neljä otteluaan kuudesta, Inka Mikkilä kolme viidestä ja Linn Sundquist kolme kuudesta. Kaikki selviytyivät näin selvästi jatko-otteluihin.

Kaavio heitti heti ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle vastakkain Jaakkolan ja  Sundquistin. Jaakkola puristi ottelusta voiton niukasti 10-9. Toisessa ottelussa Jaakkola hävisi Venäjän Marina Kasaevalle 9-15.

Koniczek piti suomalaisten keskinäistä ottelua tasokkaana.
- Tosi hyvä ottelu, kaikkiaan hyvää miekkailua.

Jaakkola muun muassa harmitteli suomalaisten joutumista toisiaan vastaan.
- Alku oli aika vaikea, mutta kyllä alkuerä lähti sen jälkeen tosi hyvin käyntiin. Oli tosi harmi, kun jouduin heti ensimmäisessä pudotusottelussa Linniä vastaan. Ottelu oli jännittävä ja tiukka. Seuraavaksi vastassa ollut venäläinen oli selvästi minua parempi. Yleinen fiilis päivästä on kuitenkin ihan hyvä, Jaakkola kommentoi.

Anna Vuorinen puolestaan voitti avausottelussaan  Singaporen Thhivya Ashti Siva Kumarin 15-10. 64-kaaviossa vastaan asettui Sveitsin Aurore Favre, joka voitti Vuorisen 15-13.
- Alkuerissä oli aika hyvä fiilis, voitin ne jotka olivat minua heikompia. Ensimmäisessä cupottelussa huomasin heti, että olin nopeampi kuin vastustaja ja pystyin dominoimaan ottelua. 64-matsi oli tosi tiukka ja kun tajusin miten pääsen läpi sveitsiläisestä, sain melkein kirittyä. Harmittaa tosi paljon että pistin 13-14 tilanteessa juuri vähän ohi, enkä saanut tasoitettua matsia. En ole kovin tyytyväinen tulokseen viimeisessä juniorikisassani, Vuorinen totesi.

Mikkilä hävisi kaavion avausottelussaan Egyptin Sara Nounoulle 10-15.

Maantaina kisataan U17 tyttöjen ja poikien henkilökohtaiset kilpailut kalvassa.

Suomen joukkue miekkailun U17- ja U20 MM-kilpailuissa Veronassa 2018
Kalpa U17 pojat: Akseli Heinämaa, Julius Jutila, Matias Kallio
Kalpa U17 tytöt: Outi Jaakkola, Laura Pöysti, Rilla Ritakallio
Kalpa U20 pojat: Ellis Saavalainen, Joonas Savelainen, Topias Tauriainen, Jussi Terho
Kalpa U20 tytöt: Outi Jaakkola, Inka Mikkilä, Linn Sundquist, Anna Vuorinen 
Floretti U17 pojat: Ilmari Heiskari, Ilkka Saarela, Santeri Ylitervo
Floretti U20 pojat: Ilmari Heiskari, Ilkka Saarela, Santeri Ylitervo
Floretti U17 tytöt: Eva Hautala 
Floretti U20 tytöt: Eva Hautala

Joukkueenjohtaja kalpa U17:  Rasmus Mellanen
Joukkueenjohtaja kalpa U20:  Wieslaw Koniczek
Joukkueenjohtaja floretti U17 ja U20:  Javier Menéndez

Suomen MM-joukkueen ohjelma 
1.4. Kalpa U20 henkilökohtaiset kilpailut
2.4. Kalpa U17 henkilökohtaiset kilpailut
3.4. Kalpa U20 joukkuekilpailut
7.4. Floretti U20 henkilökohtaiset kilpailut 
8.4. Floretti U17 henkilökohtaiset kilpailut   
9.4. Floretti U20 joukkuekilpailut

----
Toni Flink

Lue lisää >

« Takaisin