U23 EM-kisat käyntiin Bulgariassa keskiviikkona

28.5.2019 Miekkailun arvokisat jatkuvat tällä viikolla U23-ikäluokan EM-kisoilla Bulgarian Plovdivissa. Suomelta on mukana kalvassa kahdeksan miekkailijan joukkue.

Mukana kisajoukkueessa ovat mm. U20 EM-pronssia aiemmin tänä vuonna ottanut Topias Tauriaiinen ja U17-sarjan MM-pronssimitalisti sekä U20-sarjan EM-8. Akseli Heiinämaa sekä tuore miesten Suomen mestari Jaakko Paavolainen.

Naisten kalpa kisataan keskiviikkona, miesten torstaina. Joukkuekilpailut ovat vuorossa lauantaina naisilla ja sunnuntaina miehillä.

Akseli Heinämaan ennakkotunnelmat:
- Lähden kisaamaan avoimin mielin Plovdiviin. Kyseessähän ei ole oma sarjani, vaan selkeästi vanhempien, mutta en anna sen vaikuttaa omaan kisaani. Tavoitteena on 32-cup ja jää nähtäväksi mihin tällä kertaa rahkeet riittävät. Koulu on tältä lukuvuodelta tullut päätökseen, joten nyt saa rauhassa nauttia miekkailusta.

Myös Topias Tauriainen mittelee ensimmäistä kertaa tässä ikäluokassa.
- Nämä ovat minun ensimmäiset U23 EM-kisat. Kisat ovat melko pienet, mutta taso todella kova, joten vaikea sanoa millaista tulosta odotan. Toivon saavani mahdollisimman monta kovatasoista ottelua.

Suomen joukkue
U23 kalpa tytöt: Sara Salminen, Ilona Syvälä, Sofia Tauriainen, Anna Vuorinen
U23 kalpa pojat: Akseli Heinämaa, Julius Jutila, Jaakko Paavolainen, Topias Tauriainen,
Joukkueenjohtajana toimii Andras Tóth.

-----
Toni Flink

Lue lisää kisasta >

« Takaisin