Topias Tauriainen taisteli U20 EM pronssia ja Akseli Heinämaa täydensi upeaa suomalaistulosta sijoittumalla kahdeksanneksi

1.3.2019 Koko Suomen kalpapoikien joukkueelta upea kokonaistulos Foggian EM-kilpailussa; koko nelikko 64-kaaviossa

Varusmiespalvelustaan suorittavan Espoon Miekkailijoiden viikkoa vaille 20-vuotias Tauriainen raivasi hyvien alkuerin jälkeen tiensä välieriin neljällä komealla voitolla. 

64-pudotuskierroksella Tauriainen voitti Norjan Benjamin Dahlbon 15-11 ja perään Ruotsin Bartlomiej Mancewiczin komeasti 15-13. Puolivälieriin hän selvisi voittamalla Turkin Hilmi Taha Ekenlerin 15-5.

Puolivälierissä Tauriaista vastaan asettui Sveitsin Hadrien Favre, josta ei ollut hienoon vireeseen yltäneen suomalaisen pysäyttäjäksi. Voitto jaa välieräpaikka suomalaiselle 15-9.

Välierässä Tauriainen sai vastaansa pitkän suorakahvaisen itävaltalaisen Alexander Biron. Vastustaja meni heti ottelun alussa johtoon ja Tauriainen ei hyvästä taistelusta huolimatta onnistunut tasoittamaan tilannetta. Loppulukemat kirjattiin Birolle 15-11 ja Tauriaiselle hieno uran paras tulos.

- Hyvältä ja väsyneeltä tuntuu. Paransin miekkailuani päivän edetessä koko ajan. Kahdeksan joukossa otteluni sveitsiläistä Hadrien Favrea vastaan oli päivän parhaani. Semifinaali vastustajani oli vähän inhottava miekkailutyyliltään. Jos saisin ottaa ottelun uudestaan, ottaisin sen paljon paremmin. Muuten olen erittäin tyytyväinen pronssimitaliin. Tämä on ensimmäinen arvokisamitalini ja se on tähän astisen urani paras saavutus, iloitsee Tauriainen päivän päätteeksi.

- Haluan lähettää Suomeen kiitokset kaikista onnitteluista. Ja erityiskiitokset Teemulle semifinaalianalyysistä. Myös kisapaikalla saamani kannustus ansaitsee kiitokset.

Tauriaisen valmentaja Wieslaw Koniczek puolestaan kommentoi näin:

- Olen erittäin onnellinen Topiaksen puolesta. Olemme tehneet Topiaksen kanssa yhteistyötä viimeiset neljä vuotta. Viimeisen vuoden aikana Topiaksen hienoa kehitystä on ollut ilo seurata. Vuosi sitten aloitettu suunnitelmallinen työ tätä kauden toista päätavoitetta silmällä pitäen tuotti juuri sen tuloksen, jonka uskoimme olevan mahdollista. PM-kilpailut toimivat testinä ja voitto niistä vahvisti luottamusta omaan tekemiseen. Mitä itse EM- kilpailuun tulee, oli se alusta loppuun ”kärsimystä”. Topias onnistui otteluissa pitämään hyvän etäisyyden ja ajoituksen hallinnan liikkumisellaan. Tämä ei kuitenkaan jatkunut yhtä jaksoisesti koko ajan. Yhtä kaikki, mitali tuli ja tavoite täyttyi! Tähän olen erittäin tyytyväinen.

17-vuotiaan Akseli Heinämaan päivä käynnistyi alkuerissä kolmella voitolla kuudesta ottelusta. Pudotusotteluiden avauskierroksella hän kukisti Kroatian Jakov Solan 15-13 ja perään Ukrainan Maksym Karychenkon viimeisellä pistolla (15-14).

Puolivälieriin Tamperelaisen Kalpaveljien Heinämaa sai vastaansa Italian Davide Di Verolin, joka voitti ottelun välieräpaikasta 15-3. Di Veroli voitti viime vuonna sekä U17 ja U20-sarjoan maailmanmestaruuden.

Heinämaa joutui vielä viime viikonloppuna jättämään U17-kisan väliin sairastelun takia. Lepo kannatti ja nyt hän saavuttu uransa parhaan tuloksen sijoittumalla U20 sarjan 8. sijalle.

- Päivä alkoi kehnosti hävisin kolme ottelua putkeen. Kaikissa otteluissa tilanne oli 4-4 ja hävisin. Neljäs ottelu oli myös 4-4, mutta voitin ja siitä alkoi päivän ylämäki. Cup ottelut meni mallikkaasti ja olivat kontrollissa. Davide di Verolia vastaan en kuitenkaan saanut omia hommiani toimimaan ja erittäin hyvä italialainen antoi kovaa kyytiä, summasi Heinämaa päivän kisan.

Heinämaan valmentajan Seppo Lauhio kommentoi suojattinsa päivän otteita: 
- Aksu piti paketin koossa, eikä tehnyt tyhmyyksiä. Hän hallitsi otteluita, eikä lamaantunut tiukoissakaan paikoissa, vaan käänsi ne edukseen. Viimeisessä ottelussa maailmanranking ykköstä Di Verolia vatsaan Aksu miekkaili hyvin, mutta vastustaja oli taitavampi.

Julius Jutila voitti alkuerässä 3 viidestä ottelustaan ja vastustajaksi 64-kaaviossa tuli Venäjän Igor Korovin, joka löi Jutilan 15-10. Helsingin Miekkailijoiden Jutilan sijoitukseksi tuli 47:s.

Oskar Kiljander selvitti hänkin alkueränsä kolmella otteluvoitolla, mutta joutui hakemaan pudotusottelusta paikkaa 64-kaavioon. Siinä ottelussa Kiljander kukisti Azerbaidzanin Khalid Alievin 15-10. 64-kaaviossa vastaan asettui Ranskan Lillian Nguefack, joka löi Kiljanderin 15-6. Varusmispalvelustaan suorittavan Turun Miekkailijoiden Kiljander oli 58:s lopputuloksissa.

Aiemmin 64-kaavioon näissä U17 ja U20 EM-kisoissa suomalaisista olivat yltäneen Outi Jaakkola (U20 kalpa, 46.), Laura Pöysti (U17 kalpa, 51.) ja Robert Kykkänen U17 kalpa, 64.).

Suomalasimiekkailijoiden aikaisemmat U20 sarjan arvokisojen 8-kärkitulokset:
2011 Alexander Lahtinen 3. MM
2009 Alexander Lahtinen 7. MM 
2009 Catharina Kock 8. EM
2008 Catharina Kock 6. EM

Jäljellä on vielä Foggian EM-kisaohjelmassa:
2.3. Joukkue U20 kalpa tytöt + floretti pojat
3.3. Joukkue U20 kalpa pojat + floretti tytöt 

Lopputulokset U20 kalpa miehet
1. Mate Tamas Koch, Unkari
2. Alexander Biro, Itävalta 
3. Topias Tauriainen, Suomi ja Davide Di Veroli, Italia
5. Hadrien Havre, Sveitsi
6. Damian Michalak, Puola
7. Bence Bende, Unkari
8. Akseli Heinämaa, Suomi
---
47. Julius Jutila, Suomi
58. Oskar Kiljander, Suomi
100 osanottajaa

----
Toni Flink

Kuvat: Bizzi Team ja Fencing Finland

Lue lisää kisasta >

« Takaisin