Suomi 15:s U20 tyttöjen kalpamiekkailun EM-joukkuekilpailussa

9.3.2017 EM-kilpailuissa Bulgarian Plovdivissa alle 20-vuotiaiden kalpamiekkailussa torstaina nähtiin tyttöjen joukkuekilpailut. Suomen joukkue sijoittui 15:nneksi. Joukkueessa olivat mukana Sara Salminen, Sofia Tauriainen ja Anna Vuorinen.

Suomi eteni suoraan 16 cup-kierrokselle, jossa he kohtasivat kivikovan Italian. Italia oli rankingissa ennakkoon sijoitettu kolmanneksi. Suomalaiset hävisivät italialaisille lopulta osumin 45-29.

Seuraavaksi Suomi ryhtyi kamppailemaan sijoituksista 9-16. Ensimmäisenä Suomi kohtasi Iso-Britannian, jolle he hävisivät niukasti osumin 45-44.

Suomi jatkoi joukkuekilpailua ensin taistelemalla Sveitsiä vastaan, mutta tappio tuli osumin 45-38. Viimeinen ottelu oli Espanjaa vastaan. Suomi voitti Espanjan osumin 45-32, jolloin Salminen, Tauriainen ja Vuorinen sijoittuivat lopulta 15:nneksi. 

”Aloitimme vahvaa Italiaa vastaan ja vaikka hävisimme, saimme Italian itkemään. Matsit olivat kaikki tiukkoja. Erinomaisen joukkuehengen ansiosta päätimme kisat murskaamalla Espanjan.”, iloitsi joukkueen kapteeni Sofia Tauriainen.

”Tulokseen nähden suoritukset olivat vaihtelevia. Oli kuitenkin hyviä hetkiä, jotka nostivat suoritustasoa. Joukkue olisi voinut sijoittua paremminkin.”, totesi Suomen alle 20-vuotiaiden joukkuejohtaja Wieslaw Koniczek

Miekkailun EM-kilpailut päättyivät joukkuekilpailuihin. Suomen paras tulos EM-kilpailuissa nähtiin alle 17-vuotiaiden tyttöjen kalpamiekkailussa, jossa Outi Jaakkola oli hienosti kuudes.  

-----
OK Uutishuone / Heidi Hautamäki

​Lue lisää kilpailusta >

« Takaisin