Suomen U20 joukkueet hyvässä iskussa MM-joukkuekilpailussa

8.4.2015

Tashkentin nuorten MM-kilpailut jatkuivat U20 joukkuekilpailuilla. Sekä Suomen naisten että miesten joukkueet menestyivät hyvin. Lopputuloksissa naiset 11. ja miehet 15. Vastaavaa tulosta ei aikaisemmin ole nähty Suomen joukkueilta.

Suomen naiset, Anna Salminen, Selma Mustonen ja Sofia Tauriainen, lähtivät joukkuekilpailuun 13. sijoitettuna.  

Ensimmäisessä 32-pudotusottelussa Suomi kaatoi hienosti Meksikon pistoin 45-37 ja varmisti näin ollen pitkän miekkailupäivän ja neljä lisäottelua. Seuraavalla kierroksella Unkari oli Suomea parempi luvuin 45-33.

Sijoitusotteluissa Suomi voitti hienosti kovatasoisen Espanjan joukkueen 40-38 mutta hävisi Ukrainalle 37-45. Viimeisessä ratkaisevassa ottelussa Suomi voitti Viron luvuin 45-40 ja sijoittui lopulta upeasti 11.

Kalpamiesten joukkuekilpailuun osallistui yhteensä 35 joukkuetta. Suomen joukkueessa miekkailivat Jaakko Paavolainen, Markus Kyllönen ja Valter Mickwitz. Suomi siirtyi alkusijoituksen turvin suoraan 32-kierrokselle, jossa tekivät jymy-yllätyksen voittamalla neljänneksi sijoitetun Sveitsin upeasti luvuin 45-40. Seuraavan kierroksen ottelussa 13. sijoitettu Saksa oli sitten parempi selvin luvun 45-23. Viimeisessä sijoitusottelussa Suomi kaatoi USA:n ja sijoittui lopulta hienosti 15.

« Takaisin