Suomelta nelikko miesten maailmancupiin Berniin

27.10.2016 Miesten kalpamiekkailun maailmancupkausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Sveitsin Bernissä

Suomen edustajina TISSOT Grand Prix de Berne 2016-kilpailussa sekä henkilökohtaisessa kisassa että joukkuekilpailussa ovat Alexander Lahtinen, Jaakko Paavolainen, Kasper Roslander sekä Niko Vuorinen.

Henkilökohtainen kilpailu käynnistyy perjantaina 28.10. ja jatkuu 64-kaaviolla lauantaina 29.10. Joukkuekilpailu on vuorossa 30.10. 

Henkilökohtaiseen kilpailuun on ilmoitettu 234 miekkailijaa Rion korealaisen olympiavoittajan Park Sang-Youngin johdolla. Joukkueita on mukaan ilmoitettu 26.

Joukkueen kokenein lenkki Niko Vuorinen on toiveikas kisojen suhteen ja odottaa esimerkiksi joukkueelta hyvää menestystä.
- Henkilökohtainen valmistautuminen on ollut kohtuullista - kansainvälistä treenileiriä ei näin olympialaisten jälkeen ole ollut, mutta toisaalta treeni on pyörinyt hyvin Suomessakin. Olen panostanut kuntoharjoitteluun varsin paljon.
- Ensitähtäin on tietysti saada puhdas pöytäkirja alkukarsinnasta ja lunastaa näin suora paikka loppukilpailuun.
- Joukkueen osalta olen toiveikas: päihitimme nimittäin EM-kisoissa kesällä Puolan ja menimme jatkoajalle Tsekkien kanssa. Vaikka Ranskan kaltaiset maat ovat yhä tasomme ulottumattomissa, niin varsin moni kovaksi luettava maa ei enää ole.

Alexander Lahtinen pääsee Bernin kisoihin hyvillä pohjilla.
- Valmistelut ovat sujuneet hyvin ja on mielenkiintoista nähdä oma kunto pitkän kisatauon jälkeen.

Suomen joukkue miesten maailmancupissa Bernissä 28.-30.10.2016
Alexander Lahtinen (25) Helsingin Miekkailijat
Jaakko Paavolainen (19) Helsingin Miekkailijat
Kasper Roslander (24) HABDA
Niko Vuorinen (27) Helsingin Miekkailijat

Lue lisää kilpailusta >

-----
Toni Flink
 

« Takaisin