Suomalaismiesten EM-kalpa päättyi kaavion avausotteluihin

21.6.2016 Kaikki suomalaismiehet selvisivät kalpamiekkailun EM-kisojen alkueristä kaavioon Puolan Torunissa tiistaina. Kaavion avausotteluissa kaikki kokivat kuitenkin tappion.

Kasper Roslander oli paras suomalainen sijoittuen 44:ksi. Alexander Lahtinen oli 50., Niko Vuorinen 67. ja Teemu Seeve 69. 

EM-kisat ovat käyttännössä kovempitasoiset kuin MM-kisat, koska Euroopan taso on maailmanlaajuisesti todella kova. EM-kisoissa myös rankingin 16 parasta ottelevat alkuerät ja 5 pisteen otteluissa usein huiput häviävät helpommin ja näin ranking kaavioihin muodostuu kovin poikeavaksi. 

Teemu Seeve (TMÅF) voitti alkuerässään kaksi ottelua ja hävisi neljä sijoittuen eränsä neljänneksi. Kaavion 1. kierroksella Seeve sai tuta heti kaavion poikkeuksellisuuden saatuaan vastaansa virolaisen kaksinkertaisen maailmanmestarin (2010 ja 2013), 36-vuotiaan Nikola Novosjolovin [sijoitettu alkukilpailun jälkeen 61:ksi]. Hieno taistelu ei aivan riittänyt ja virolainen voitti 15-11.

Tämän vuoden Suomen mestari Kasper Roslander (HABDA) otti alkuerässään kolme voittoa kuudesta sijoittuen eränsä neljänneksi. Roslanderinkin kohtaloksi 2. pudotuspelikierroksella koitui sveitsiläinen: kaksien viime EM-kisojen henkilökohtaisen kilpailun mitalisti Max Heinzer [23] voitti suomalaisen 9-15.

Niko Vuorinen (HFM) oli oman alkueränsä viides kahdella voitolla. Ensimmäisellä pudotuskierroksella Vuorinen [64] hävisi Sveitsin kaksinkertaiselle joukkuekilpailun Euroopan mestarille Benjamin Steffenille [65] 7-15.

Alexander Lahtinen, voitti alkuerässään kolme ja hävisi kaksi otteluaan ollen lohkonsa viides. Kaavion 2. kierroksella Lahtinen [48] hävisi Israelin [17] Grigori Beskinille 10-15.

Miesten kalpaan osallistui 93 miekkailijaa.

Naisten henkilökohtainen kilpailu käydään keskiviikkona 22.6. Suomalaisista ovat mukana Catharina Kock [sijoitettu 40:nneksi] , Michaela Kock [43], Suvi Lehtonen [53] ja Anna Salminen [41]. Mukana on 78 miekkailijaa.

Miesten joukkuekilpailu on ohjelmassa perjantaina 24.6. ja naisten joukkuekilpailu 25.6.

EM-kisojen sivut http://www.efc2016.eu

-----
Toni Flink

 

« Takaisin