Sairastelu sotki Niko Vuorisen MM-kisan - finaalipäivä jäi haaveeksi

16.7.2022 Sairastelustaan yhä toipumassa olevan Niko Vuorisen kalpamiekkailun MM-kilpailut päättyivät Egyptin Kairossa miehen pettymykseksi jo lauantaiseen alkukilpailupäivään. Alkuerien jälkeen Vuorinen karsiutui finaalipäivästä hävittyään Hong Kongin Ho Ton Ng:lle 9-10. Sijoitukseksi tuli 111:s.

Vuorinen voitti alkuerässään kolme kuudesta ottelusta (+6). Voitot tulivat Kanadan Fynn Fafardista 5-3, Tadzikistanin Shakhriyor Nuralievista 5-1 ja Alankomaiden Ruben Derksenistä 5-2. Tappion Vuorinen kärsi puolestaan Kazakstanin Amitriy Alexaninille 0-5, Israelin Ido Harperille 4-5 ja Australian Alexander Englishille 4-5.

Mukana kilpailussa oli 194 miekkailijaa. 

Niko Vuorinen:

- Masentava kokemus. Yksinkertaisesti liian aikaisin kisoissa tautiin nähden. Keuhkoissa poltteli ja silmissä heitti jo alkuerämatsien päätteeksi. Pudotusottelussa olin niin pihalla jo ensimmäisellä erätauolla, etten löytänyt maskiani. Oli kädessä koko ajan. Kannattaa ottaa vakavasti, jos korona iskee.

- Kisa itsessään oli jopa ottanut opiksi keväisestä GP:n palautteesta, järjestelyt olivat monelta osin paremmat. Viilattavaa toki vielä oli kadonneiden akkreditointien ynnä muiden osalta.

- Tässä oli tämä kausi. Äärimmäisistä onnistumisista pohjamutiin. Keuhkojen kuntouttaminen tulee olemaan kaiken A ja O tulevana kuukautena.

Niko Vuorinen 

8.6.1989
Helsingin Miekkailijat
Valmentajat: Adiran Pop / Peeter Nelis
FIE ranking 34.

MM-kisahistoria

2010 136.
2011 111.
2013 14.
2014 16.
2015 47.
2017 97.
2018 82.
2022 111.


Kuva: FIE / Bizzi Team

--

Toni Flink
 

« Takaisin