Säilämiekkailun Suomen Mestaruudet ratkottiin Turussa

21.5.2016 Emmi Rydenfelt ja Lasse Lehtonen taistelivat voittoon ja Säiläklubi miesten joukkuemestaruuteen

Turun Miekkailijat ottivat kaksoisvoiton naisten sarjassa. Turun Emmi Rydenfelt selvitti näytöstyyliin tiensä finaaliin, jossa voitti Jaana Suontakan luvuin 15-6.

- Kausi on hienoa päättää Suomen mestaruuteen. Tämä on ensimmäinen kausi, kun olen kiertänyt ulkomailla isoja kisoja, joten tavoitteet on jatkossa tätäkin korkeammalla, Rydenfelt kommentoi voittonsa taustoja. 
- Erityisen iloinen olen siitä, että seuralle tuli kaksoisvoitto. Työskentelymme päävalmentaja Ervin Szucsin kanssa alkaa tuottaa toivottua tulosta.
- Usein sanotaan, että miekkailu on kuin shakkia, mutta miekkailu on mielestäni paljon mielenkiintoisempaa, lisää Emmi lopuksi.

Hopemitalisti Jaana Suontaka oli myös lisännyt harjoitusmääriään  Suomenmestaruuskisoja silmällä pitäen.
- Kisakokemusta on vielä vähän, mutta innostus on kova. Valmentaja ja seurakaverit ansaitsevat kiitoksen kisaamisen aloittamisesta. Kisoihin lähdettiin hakemaan mitalia, joka osoittautui odotettua kirkkaammaksi.Seuraavana tähtäimessä on kisakokemuksen saaminen ulkomailta Pohjoismaiden Mestaruuskisoista Tanskasta syyskaudella 2016.

Miesten säilässä valta vaihtui, kun säilämiekkailua 2000-luvulla vuorovedoin hallinneet Mika Roman ja Olli Mahlamäki kokivat tappion nouseville säilisteille. 
Kahden lahjakkaan nousijan finaalissa Säiläklubin Lasse Lehtonen voitti Miekkamiesten Samuel Muirin luvuin 15-10.

Säilämiekkailun erikoisseura Säiläklubi oli miesten joukkuekilpailussa ylivoimainen. Tuoreen Suomenmestarin, Lasse Lehtosen johdolla Säiläklubi voitti helposti haastajansa.

Tulokset: Naisten säilämiekkailun Suomen mestaruuskilpailut 
1. Emmi Rydenfelt, Turun Miekkailijat
2. Jaana Suontaka, Turun Miekkailijat
3. Emilia Loikas, Tapanilan Erä, Helsinki
3. Anna Santaholma, Ylioppilasmiekkailijat, Helsinki
5. Paula Uski, Helsingin Miekkailijat
6. Ella Myllyniemi, Turun Miekkailijat   

Tulokset: Miesten säilämiekkailun Suomen mestaruuskilpailut
1. Lasse Lehtonen, Säiläklubi, Vantaa
2. Samuel Muir, Miekkamiehet, Helsinki
3. Kimmo Pentikäinen, Säiläklubi, Vantaa
3. Mika Roman, Säiläklubi, Vantaa
5. Olli Mahlamäki, Tapanilan Erä, Helsinki
6.  Timo Sarpola, Tapanilan Erä, Helsinki 
14 osallistujaa

Tulokset: Miesten säilämiekkailun Suomen joukkuemestaruuskilpailut 
1. Säiläklubi, Vantaa (Lehtonen, Pentikäinen, Roman)
2. Tapanilan Erä, Helsinki (Asplund, Mahlamäki, Sarpola)
3. Turun Miekkailijat (Intovuori, Kuusela, Ryhänen, Vuorisalo)
4. Porvoon Miekkailijat (Alanne, Juslin, Keskiniva)

Täydelliset tulokset >

----
Tero Hakkarainen, Turun Miekkailijat ry.

« Takaisin