Kalpanaiset miekkailivat 13:nneksi EM-joukkuekilpailussa

25.6.2016 Naisten kalpajoukkue sijoittui 13:nnelle tilalle Puolan Torunin EM-kilpailujen päätöspäivänä

Photo Augusto Bizzi

Naiset voittivat kaksi ottelua ja hävisivät kaksi. Suomen joukkueessa miekkailivat Catharina Kock (otteluvoitot-tappiot 59-54), Michaela Kock (51-51), Anna Salminen (45-47) ja Suvi Lehtonen (4-8).

Avausottelussa Viroa vastaan vastustaja teki eroa tasaisesti läpi ottelun edeten kahdeksan parhaan joukkoon pistoin 34-45.  Catharina Kock pystyi ainoana otteluvoittoon (Erika Kirpusta) virolaisten vietyä kahdeksan muuta kamppailua nimiinsä. Viro eteni finaaliin Ranskaa vastaan kukistettuaan Italian sekä Unkarin Suomen jälkeen.

Sveitsi  oli puolestaan suomalaisnaisia parempi 35-39. Suomi johti taistelua ensimmäisten seitsemän ottelun verran, mutta lopussa sveitsittäret Pauline Brunner ja Tiffany Geroudet olivat tarvittavan verran Kockin sisaruksia terävempiä.

Sijoista 13-15 oteltaessa Suomi löi Hollannin selkeästi 45-32. Suomalaiset voittivat seitsemän kamppailua tässä taistossa.

EM-kisojen päätösottelussa Suomi taisteli upeasti yhden piston voiton Espanjasta 45-44. Päätösottelussa Catharina Kock hävisi Dora Kiskapusille 5-6, mutta otti ratkaisevan piston lopussa.

EM-kisojen sivut http://www.efc2016.eu

------ 
Toni Flink

« Takaisin