Miekkailun MM-kisat käyntiin Leipzigissa

17.7.2017 Miekkailun MM-kilpailut käynnistyvät suomalaisten osalta keskiviikkona Saksan Leipzigissa ja päättyvät viikkoa myöhemmin. Suomen joukkueen muodostaa seitsemän kalpamiekkailijaa sekä yksi florettiin osallistuva kilpailija. Suomella on myös kalvassa joukkueet niin naisissa kuin miehissäkin.

Miekkailun MM-kisat järjestetään nyt 79:nnen kerran. Ensimmäiset käytiin 96 vuotta sitten, 1921 Pariisissa. Leipzigissa MM-kisat järjestetään nyt toisen kerran, edellisen kerran saksalaiskaupungissa kisattiin 2005.  

MM-kisat on venytetty todella pikäksi kilpailuksi ja esimerkiksi jo kuudensiin MM-kisoihinsa osallistuva Niko Vuorinen uskoo humoristisesti puhuvansa kisojen jälkeen ”itä-saksaa”. Miesten kalpan alkukilpailut avaavat suomalaisottelut keskiviikkona yhdessä naisten floretin kanssa ja päätöskisa on naisten kalvan joukkuekilpailu viikkoa myöhemmin.

Vuorisen kanssa yhtä kokenut MM-kävijä on Alexander Lahtinen, jolle seniorien MM-kilpailut ovat myös jo kuudennet. Ensikertalaisia joukkue pitää sisällään kolme: Tatu Nuotio, Jaakko Paavolainen ja Sofia Tauriainen. 

Tässä kalvan suomalaiskisaajien ennakkotunnelmat

Suvi Lehtonen:
- Valmentajani Ivanin kanssa asetettiin minimitavoitteeksi päästä vähintään 64 joukkoon, mikä on ihan realistinen päämäärä. 32-cup on sitten se huippupäivän tavoite, josta unelmoin. Treenit on treenattu, nyt vähän lepoa. Lähden kauden pääkisaan rennolla ja odottavalla mielellä ja sopivasti nälkäisenä.

Anna Salminen:
- Odotan innolla MM-kilpailuja. Olen tänä kesänä joutunut keskittymään treenaamiseen kotimaassa ulkomaan leirien sijaan, mutta valmistautuminen on sujunut kohtalaisen hyvin. Odotan Leipzigin kisoilta laadukasta miekkailua sekä hyviä onnistumisia.

Sofia Tauriainen:
- Olin Puolassa viikon miekkailemassa ennen MM-kilpaililuja. Harjoitusvastustajina oli kovatasoisia kokeneita naisia ja heidän kanssa oli hyvä hakea tuntumaa omaan miekkailuun kisoja varten. Olen todella innoissani ensimmäisistä seniorien arvokisoista. Tavoitteena on saada lisää kokemusta ja tuntumaa seniorisarjaan ja haastaa rohkeasti kokeneempia miekkailijoita.

Niko Vuorinen:
- Valmistauduin muutaman päivän fiilistelyleirillä Tšekin joukkueen kanssa. Valmistautumiseen tuli sitä ennen pieni kolaus, kun viime viikko meni flunssan kourissa; nenä vuosi kuin Niagaran putoukset. Nyt tosin tauti on hikoiltu pois. On ilo lähteä MM-kisoihin tauon jälkeen, viime vuonna kun ei olympialaisten takia kisoja ollut. Leipzigkaan ei ole paikkana hullumpi. Reissu on kanssa poikkeuksellisen pitkä. Järjestäjät ovat kaikessa viisaudessaan päätyneet monen välipäivän taktiikkaan henkilökohtaisen karsinnan, päätaulukon ja joukkuekisan välillä. Puhun jo luultavasti sujuvaa itä-saksaa kun pääsen kotiin.

Jaakko Paavolainen:
- Hyvillä mielin lkisaamaan Leipzigissa. Meillä on ollut kunnollinen valmistautuminen kisoja varten, apuna kv-leirit Tšekissä ja Virossa. Pientä huolta on tietenkin, koska fyysisiä vaurioita on tullut vähän kärsittyä, mutta en usko tämän vaikuttavan kisasuoritukseen kovinkaan merkittävästi. Parasta suoritusta yritetään ja katsotaan kuinka pitkälle se riittää.

Alexander Lahtinen:
- Aikalailla samalla rutiinilla kuin muihinkin kisoihin tällä kaudella lähdertään. Ovat jo kuudennet MM-kisat minulle, eli ei ole mitään ylimääräistä jännitystä.

Tatu Nuotio:
- MM-kisoihin osallistuminen on minulle iloinen asia. EM-kisat jäivät itseltäni yllättäen väliin viime hetkellä tapahtuneen umpilisäkkeen tulehtumisen ja poiston vuoksi, minkä takia valmistautuminen ensimmäisiin MM-kisoihini onkin mennyt suurilta osin sairaslomalla ja kesäopintojen parissa. Toipuminen on onneksi sujunut aikataulussa, ja olen päässyt palauttelemaan miekkailuani kansainväliselle tasolle Prahan treenileirillä. MM-kisat ovat kauden tärkein ja samalla viimeinen kilpailu, joten miekkailualueella voi hyvillä mielin ottaa taidoistaan ja voimistaan irti kaiken mikä lähtee. Tavoitteenani on pärjätä ainakin niin hyvin, että saisin akkreditointipassin ja rusketuksen lisäksi ranking-pisteitä kotiinviemisiksi.

Suomalaisten kisaohjelma:
19.7. Miesten kalpa alkukierrokset
19.7. Naisten floretti alkukierrokset
20.7. Naisten kalpa alkukierrokset
21.7. Naisten floretti 64-loppukilpailu
22.7.  Miesten kalpa 64-loppukilpailu
23.7.  Naisten kalpa 64-loppukilpailu
25.7.  Miesten kalpa joukkue
26.7.  Naisten kalpa joukkue

Suomen MM-kisajoukkue:
Suvi Lehtonen, 34, Kalpaveljet [FIE ranking] 158.]
Anna Salminen, 22, Habda [135]
Sofia Tauriainen, 20, Espoon Miekkailijat [429]
Alexander Lahtinen, 26, Helsingin Miekkailijat [199]
Tatu Nuotio, 23, Habda  [417]
Jaakko Paavolainen, 20, Helsingin Miekkailijat  [217]
Niko Vuorinen, 28, Helsingin Miekkailijat  [45]
Irene Enright, 40, HFM / Le Club d'escrime de la Tour d'Auvergne de Paris (Ranska)  [305]
Enright osallistuu florettiin, muut kalpaan.

Kisajoukkueen urheilijoiden aiemmat MM-kisasijoitukset
Suvi Lehtonen: 2010 (51.), 2011 (80.), 2014 (129.), 2015 (96.)
Anna Salminen: 2013 (128.), 2015 (40.)
Alexander Lahtinen: 2010 (58.), 2011 (56.), 2013 (72.), 2014 (69.), 2015 (46.)
Niko Vuorinen: 2010 (136.), 2011 (111.), 2013 (14.), 2014 (16.), 2015 (47.)
Tatu Nuotio, Jaakko Paavolainen ja Sofia Tauriainen ovat MM-kisoissa ensikertalaisia.

-----
Toni Flink / Olympiakomitean uutishuone

« Takaisin