Miekkailun maailmancup jatkuu Qatarissa - kuusi suomalaista mukana

26.1.2023 Vuoden 2023 kalpamiekkailun maailmancupin ensimmäinen osakilpailu kisastaan miesten sekä naisten osaltra tulevana viikonloppuna Qatarin Dohassa. Suomesta kisaamaan matkaa neljän miehen ja kahden naisen suuruinen joukkue.

Dohassa naiset kisaavat alkueränsä perjantaina ja miehet lauantaina. 64-finaalikaaviot mitellään molemmissa sarjoissa sunnuntaina.

Suomelta naisissa ovat mukana Outi Jaakkola ja Anni Viornanen. Miesten kvartettimme on Gunnar Gräsbeck, Akseli Heinämaa, Topias Tauriainen sekä Niko Vuorinen.

Edellisessä Vancouverin osakillpailussa joulukuun puolivälissä Niko Vuorinen oli parhaana suomalaisena 32:s ja 64-kaavioons elviytyi myös Jaakko Paavolainen (60:s).

Suomalaisten ennakkotunnelmia

Niko Vuorinen:

- Eli tällä kertaa minun matka käy Suomen kautta - Finnair oli avannut uuden yhteyden Dohaan, ja Unkarin-lentoihin verrattuna oli selvästi kätevämpää viettää alkuviikko kotimaassa. Tulipa miekkailtua kotiseurassa HFM:ssäkin pitkästä aikaa, ja oli hauska nähdä vanhoja ja uusia seurakavereita.

- Itse kisan osalta odotan mielenkiinnolla, että saako järjestäjä hoidettua viisumit ajoissa kilpailijoille. Suomalaisena en itse sellaista Qatariin tarvitse, mutta kuulin, ettei tarvitseville ollut vielä perjantainakaan lähetetty. En ole aiemmin kohdannut tämmöistä tilannetta.

- Joulukuussa Vancouverissa oli jo tuloksellista nousukiitoa havaittavissa. Harjoittelu on sujunut ilman sairasteluita tai loukkaantumisia, ja ottelufiilis on hyvä. Kohti lauantaita siis.

Gunnar Gräsbeck:

- Viime Dohan kisasta on minulla aikaa jo neljä vuotta. Mielenkiinnolla katselen miten tämä lähtee käyntiin. Viimeksi meni ok, nyt vedetään hyvin.

Anni Vornanen:

- Lähden mielelläni kisaamaan, vaikka Qatar kisapaikkana herättääkin ristiriitaisia tunteita. Urheilumaailma ei voi olla immuuni muun maailman kritiikille, vaikka urheilijoilla onkin melko vähän mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi kisapaikkojen valintaan. Myöskään kansainvälinen miekkailuliitto ei osoita merkkejä siitä, että linja olisi erityisemmin muuttumassa. Kansainvälinen liitto on jäsenmaidensa summa ja kun iso osa näistä jäsenmaista ei ole länsimaisia demokratioita, näkyy se väistämättä myös kansainvälisessä kilpailutoiminnassa.

- Päätös lähteä on kuitenkin tehty ja valintojensa kanssa on pystyttävä elämään. Nyt täytyy vain keskittyä itse miekkailuun. Viimeiset pari kisaa ovat olleet tuloksiltaan vaatimattomia, mutta luotan systemaattisen harjoittelun tuovan tuloksia ennemmin tai myöhemmin. Dohasta matka jatkuu saman tien leirille Espanjaan, jossa odottaa myös seuraava maailmancup, joten tiedossa on pitkähkö reissurupeama.

Outi Jaakkola:

- Tähän kisaan voisi fiilikset olla paremmatkin: kouluhommat stressaavat paljon ja treenit eivät ole sujuneet viime aikoina ollenkaan. Täytyy vaan tässä tilanteessa yrittää saada se paras irti, mitä lähtee

 

--
Toni Flink
 

« Takaisin