Miekkailukvartetti upeasti kuudes universiadeissa

24.8.2017 Suomen kalpamiekkailujoukkue Niko Vuorinen, Rufus Panelius, Teemu Seeve ja Gunnar Gräsbeck selviytyi historiallisesti kesäuniversiadien puolivälieriin torstaina. Loppusijoitukseksi tuli upea kuudes sija!

Joukkue selviytyi hyvien yksilökisan suoritusten johdosta rankinginsa (11) johdosta suoraan 2. kierrokselle 16 parhaan joukkoon. Tuolla kierroksella Suomi löi sensaatiomaisesti Sveitsin, mutta puolivälierissä Japani oli miehiämme parempi. Japani hävisi vain pistolla välieränsä hetkeä myöhemmin Venäjälle.

Sveitsin joukkueessa otteli kaksi kesän MM-kisojen hopeajoukkueen miestä, Georg Kuhn ja Michele Niggeler. Päivän avausottelu oli jännittävä alusta loppuun. Ennen loppua ero oli suurimmillaankin vain neljä pistettä (31-35) Sveitsille, kun jäljellä oli enää kaksi ottelua. Seeve teki hienoa työtä nostaen Suomen pisteen johtoon (37-36) Bayardia vastaan oteltuaan ja Vuorinen viimeisteli komeasti lyömällä MM-hopeamies Kúhnin pistoin 8-4. Voitto siis miehillemme 45-40.

Japani ottelussa maan nouseva tähti Koki Kano nousi ratkaisijaksi. Suomen otellut kolmikko Vuorinen-Seeve-Panelius otteli tasaisesti muita vastaan, mutta Kano oli liian kova luu. Panelius otti komean ottelun Naritaa vastaan (6-2), mutta seuraavassa ottelussa Kano repäisi lopullisen karkumatkan. Seeve nosti Suomen vielä neljän piston päähän (27-31), mutta lopulta Japani vei voiton 35-45.

Koko kvartetti hehkui tyytyväisyyttä tovi Japani-tappion kitkeryyden jälkeen. Myös päävalmentaja Peeter Neliksen nähtiin myhäilevän kentän laidalla tyytyväisen näköisenä.

- Sanoisin, että kansaivälisesti kovin joukkuesuorituksemme minun aikana eli lähes kymmeneen vuoteen. Joukkue on aina yhteisen dynamiikan luomista ja meillä oli todella hyvä henki. Koko ajan oli fiilis, että voimme voittaa, Niko Vuorinen ja Teemu Seeve tiivistivät joukon kokeneimpina.

Joukkueen uusin jäsen, Rufus Panelius, miekkaili mainiot kisat.

- Omasta mielestäni ainakin pidin lippuamme korkealla koko ajan. Varsinkin ottelu puolivälierässä Naritaa vastaan maistui. Aivan ”sikahauska” kisatapahtuma kaikkiaan, Panelius kehui.

Joukkue oli jo keskiviikkona luonut taktiikan Sveitsiä vastaan ja se onnistui upeasti.

- Hyvä meininki lähti jo henkilökohtaisesta kisasta. Sveitsi oli paperilla ehkä kovin tiimi koko kisassa ja päätimme olla kiirehtimättä. Tarkoitus oli, ettei edes tappioasemassa ryhdytä kiirehtimään ja se piti. Rufus piti tonttia pystyssä, Teemu rankaisi (+3) Bayardia vastaan ja minulla oli helppo tehtävä lopussa, Vuorinen kertasi.

-----
Toni Flink / OK Uutishuone

Lue lisää kisasta >

« Takaisin