Maailmanmestari piston parempi Niko Vuorista

10.1.2020 Todellinen jättipotti oli Niko Vuoriselta vain piston päässä kalpamiekkailun maailmancup- ja olympiarankingkisassa perjantaina Saksan Heidenheimissa. Lopulta kuitenkin 32-kaaviossa Unkarin hallitseva maailmanmestari Gergely Siklosi oli piston verran suomalaista parempi numeroin 14-13. Siklosi miekkaili lopulta kisan voittoon.

Vuorisen loppusijoitukseksi muodostui 29:s.

Vuorinen voitti 64-kaaviossa nuoren Belgian mestarin Neisser Loyolan suvereenisti 15-3 maksaen samalla edellisen kohtaamisen kalavelat korkojen kera.

Seuraavalla kierroksella vastus oli siis kovin mahdollinen, kun Vuorisen tapaan Budapestissa asuva ja samassa kaupungissa viime heinäkuussa maailmanmestaruuden voittanut Unkarin Gergely Siklosi astui samalle alueelle kamppailemaan paikasta 16 parhaan joukossa.

Suomalaisottelija oli totta kai pettynyt tappioonsa, vaikka olikin niin lähellä hienoa voittoa.

- Ei tässä hirveästi ilosanomaa ole julistettavaksi. Kaikkeni tein, ei riittänyt. Kaipa Siklosi syystäkin on hallitseva maailmanmestari.

- Meno oli hyvää. Ensimmäinen matsi Loyolaa vastaan oli alkupala, ja toinen kierroskin oli taktisesti parasta miekkailuani. Julma peli - harmaat fiilikset, vaikkei tulos sinällään ole huono.

Myös Miekkailu- ja 5-otteluliiton valmennus- ja nuorisopäällikkö Minna Lehtola ylisti Nikon otteita:

- Nikolta huikea ottelu. Etenkin ottelun alku oli vahva. Hyvän harjoittelun tulokset näkyvät. Lopputulos tietenkin harmittaa ja se, ettei unkarilainen valmentaja saanut olla tässä ottelussa apuna alueen laidalla.

----
Toni Flink

Kuva: Augusto Bizzi / FIE

Lue lisää kisasta >

« Takaisin