Laura Salmisen World Cup -kisaviikko täynnä draamaa

17.4.2021 Valmentajaisä loukkaantui vakavasti - Tokion olympiaunelma säilyi monen mutkan kautta mahdollisena

Laura Salmisen nykyaikaisen 5-ottelun maailmancupin osakilpailuviikosta Bulgarian Sofiassa muodostui todella dramaattinen. Salminen karsiutui finaalista, sai finaalipaikan luopumisen takia, valmentaisä loukkaantui vakavasti ja finaalista tulleen 34:nnen sijan myötä paikka maailmancupin finaalikilpailussa on edelleen mahdollinen. Ja maailmancupin finaalikilpailuun pääseminen pitäisi samalla myös Tokion olympiapaikasta taistelun edelleen käynnissä.

Salmisen kilpailuviikonloppua synkisti siis huomattavasti valmentaja-isä Veikko Salmisen vakava loukkaantuminen Sofiassa. Hänen vammansa vaativat lopulta ambulanssilennon järjestämistä kotimaahan ja kovan työn jälkeen sellainen saatiin onnistumaan jo viikonvaihteen aikana. Olympiamitalisti-Salmisen lonkka leikataan tämän hetken tietojen mukaan Tampereella maanantaina.

Suomen Miekkailu ja 5-otteluliitto haluaa kiittää Olympiakomitean HUY:n johtajaa Mika Lehtimäkeä ja lääkäri Maarit Valtosta korvaamattomasta avusta Veikko Salmisen kotimaahan hoitamisen toteuttamisessa. Lisäksi kiitokset liiton hallituksen jäsenelle Janne Saarikolle ja valmennuspäällikkö Minna Lehtolalle omasta isosta panoksesta.

Myös Lauran kisaaminen sisälsi dramatiikkaa, kun hän jäi torstain karsintakilpailussa ensimmäisen’ finaalikilpailun ulkopuolelle, mutta sai pois äännin myötä lopulta paikan lauantaille. Pääsy finaaliin Sofiassa oli Tokion olympiakisapaikan ja sitä kautta mahdollistuneen maailmancupin finaalikilpailun suhteen välttämätön.

Maailmancupin finaaliin 13.-16.5. Székesfehérvárissa Unkarissa otetaan mukaan maailmancupin rankingin 36 parasta urheilijaa ja siellä on jaossa paljon pisteitä olympiarankingiin. Suomen miekkailu- ja 5-otteluliiton epävirallisten laskelmien mukaan Salminen olisi ensimmäisellä varasijalla kyseiseen kilpailuun. Monimutkaisen pistelaskusysteemin myötä asia varmistunee vasta ensi viikolla, kun kansainvälinen liitto päivittää rankingit. Joka tapauksessa on hyvinkin mahdollista, että joitakin paikan saavuttaneita kilpailijoita jäisi pois maailmancupin finaalikilpailusta, koska he ovat jo olympiapaikan saavuttaneet ja MM-kilpailut ovat edessä kesäkuussa.

Maailmancupin finaalien jälkeen olympiarankingin pisteitä on jaossa enää Kairossa kesäkuussa kisattavista MM-kilpailuista. Olympiarankingiin otetaan huomioon kolme parasta tulosta olympiakarsinnan kilpailuista.

Todella vaikea kisa henkisesti

Lauran tunnelmia ja kilpailua kommentoi veli-Ismo, itsekin maailmancuptason 5-ottelija.

- Laura totesi, että joskus pitää olla viimeinen, että oppii oleman ensimmäinen. Kyllä hän teki todellakin parhaansa tässä tilanteessa. Pakka oli sekaisin läheisen perheenjäsenen tilanteen takia. 

- Todella herkässä miekkailussa ei vain fokus pysynyt kasassa. Uinti sujui ihan mainiosti, kuten ratsastuskin. Laser-run oli mitä oli tällä kertaa. Valtavan iso kiitos kaikille, jotka ovat olleet auttamassa isän saamista Suomeen. Olemme koko perhe niin kiitollisia kaikesta tästä.

Miekkailussa Salminen ei päässyt lähellekään omaa tasoaan, vaan saaliiksi jäi 10 voittoa sekä 25 tappiota. Lajisijoitus oli toiseksi viimeinen eli 35:s.

Uinnissa Salmisen aika 2.23,67 riitti 23:nteen tilaan. Aika oli noin sekunnin karsintakilpailun aikaa heikompi. Kauden ensimmäisessä ratsastuksessa Salminen keräsi Lybima -hevosella 286/300 pistettä kahdella estepudotuksella ollen lajissa 28:s.

Finaalin päättäneeseen laser-runiin suomalainen lähti sijalta 33 minuutin ja 55 sekuntia kärjessä ollutta Venäjän Adelina Ibatullinaa perässä. Minuutin sisällä edellä oli peräti 21 kilpailijaa.

Laser-runissa Salminen taisteli kaikkensa antaen tullen maaliin sijalla 34. Näin pistepussiin tuli tärkeitä olympia- sekä maailmancupin rankingpisteitä.

-------
Toni Flink
 

« Takaisin