Laura Salminen EM-kilpailun 21. Olympiapaikan metsästys jatkuu nyt rankingkilpailujen kautta

11.8.2019 Suora olympiapaikka oli tarjolla kahdeksalle ottelijalle Bathin EM-kilpailussa. Salminen lähti loistavista asemista ratkaisevaan päätöslajiin ampumajuoksuun, mutta joutui pian toteamaan, että juoksu ei toiminut normaaliin tapaan.

32-vuotias Helsingin Nykyaikaisten 5-ottelijoiden Laura Salminen otteli Bathn EM-kilpailun 36 ottelijan loppukilpailussa uransa toiseksi parjaan EM-sijoituksen ollen lopputuloksissa 21. sijalla. Minskin EM-kilpailussa vuonna 2017 hän oli 20.

- Päällimmäinen tunne on nyt harmitus. Suora olympiapaikka olisi ollut mahdollinen päätöslajin normaalisuorituksella. Tässä kisassa oli paljon hyvää; uinti, miekkailu ja ratsastus sujui todella hyvin ja lähdin loistavasta asemasta ratkaisevaan ammuntajuoksuun. Mutta juoksu ei vain tänään kulkenut, tuntui että kaikki päivän aikaisempi hyvä valui hukkaan. 5-ottelussa kaikki viisi lajia pitää olla hallinnassa, tänään minulla oli vain kolme, totesi pettynyt Salminen.

- Koko päivän minulla oli tyyni ja rauhallinen olo, sekä hyvä kilpailuasenne ja hallinta. Minua ei jännittänyt normaalia enempää. Mutta jostain syystä juoksu ei ollut normaalilla tasolla. Kuukausi sitten Minskin rankingkilpailussa oli ihan eri vauhti päällä. Nyt pitää tarkkaan analysoida mistä päivän huono juoksuvauhti johtui.

EM-kultaa otteli Lontoon olympiavoittaja, Liettuan Laura Asadauskaite.

Laura Salmisen seuraava kilpailu on Budapestin MM-kilpailut syyskuussa, joka jälkeen vuorossa ovat useat olympiarankingkilpailut. 

EM-lopputulokset, Bath:
1. Laura Asadauskaite LIT, 1390 pistettä       
2. Kate French GBR, 1381       
3. Iryna Prasiantsova BLR, 1364
----
21. Laura Salminen FIN, 1298
49 os.

Suomen toisen edustajan Eevi Bengsin kisa päättyi karsinnan keskeytykseen terveysongelmien takia.

Laura Salmisen Bathin finaalitulokset:
Uinti 25. sija, aika 2:21.26, 268 pistettä
Miekkailu 10. sija 20 voittoa ja 15 tappiota, 220 pistettä
Ratsastus 14. sija, 283 pistettä
Ammuntajuoksun jälkeen lopputuloksissa 21. sija, yhteispisteet 1298

--------

Lue lisää kilpailusta >

Kuva: Janne Saarikko

« Takaisin