Laura Salminen avaa kansainvälisen kilpailukautensa Puolan maailmancupissa

23.5.2017 Naisten 5-ottelun maailmancupin kauden neljännen maailmancupin osakilpailun suomalaisedustajana nähdään tällä viikolla Laura Salminen, tuore kalpamiekkailun SM-pronssinainen

Maailmancupin osakilpailu käydään Puolan Zielona Góran Drzonkówassa. Karsintakilpailu käydään torstaina, finaalin miekkailu perjantaina ja muut finalilajit lauantaina.

Salminen on kisan ainoa suomalainen, kun Eevi Bengs joutuu jättämään sen väliin valitettavasti sairastumisen takia.

- Minulla on hieno ja erilainen jakso takana. Tällä kaudella olen päässyt toteuttamaan kahta suurta unelmaani, joista olen kauan unelmoinut; raamattukoulun ja 5-ottelun harjoittelun ulkomailla. Ensin olin syksyn Kansanlähetyksen Raamattukoulussa Ryttylässä. Sen jälkeen olin kevään Tallinnassa harjoittelemassa. Kevään aikana olen käynyt miekkailukisoissa, joista on irronnut mm. Viron mestaruuskisassa kuudes sija sekä SM-kisoista pronssia, Salminen kertoo. 

-----
Toni Flink / Olympiakomitean uutishuone

Lue lisää kisasta >

« Takaisin