Kairo näytti kamaluuttaan - tuomariston osaamattomuuskin Niko Vuorista vastaan

29.4.2022 Tulevan kesän MM-kisaisäntä Egyptin Kairo ei todellakaan jättänyt kylmäksi maamme ykkösmiekkailijaa Niko Vuorista maailmancupin piipahduksen aikana. Mikään ei järjestelyissä sujunut kisan tason vaatimalla levelillä ja suomalaisen haave sunnuntain 64-kaavioon pääsystäkin kaatui kaiken kukkuraksi tuomarivirheen siivittämänä.

Niko Vuorinen:

- En tiedä mitä sanoa tästä kisasta ja kisareissusta. Yritän kovasti löytää jotain positiivista sanottavaa. Ehkäpä se, että jos kaipaa likaa, hiekkaa ja linnunpaskaa alueella niin voin suositella Kairoa. Luulin, että Dohan järjestelyistä ei voi paljon heikentyä, mutta tässä vietiin niin syvät pohjat, että pelottaa jo ajatella kesän MM-kisoja. En ala erittelemään ongelmakohtia sen kummemmin, mutta ongelmat koskivat ruokaa, hotellivarauksia, hotellia itsessään, kuljetuksia, kisapaikkaa, käytännössä kaikkea mahdollista.

- Pahinta on kuitenkin se, että tuomari eikä tekninen johto osannut sääntöjä. Voittaminen muuttui todella vaikeaksi. Päivän viimeisellä kierroksella nimittäin korealaista vastaan ottelin hyvin puolustusvoittoisesti ja hain passiivisuuksia. Päätin kuitenkin varmistaa, että passiivisuusmustasta seuraa tasatilanteessa alemmalla maailmanrankingilla olevan häviö. Suureksi yllätyksekseni tuomari ei tiennyt, miten sääntö menee. DT kutsuttiin paikalle - ja edustaja väitti, että paremmat alkuerät otellut voittaa p-mustalla. Tämä oli korealainen, joka voitti yhden ottelun enemmän kuin minä. DT:n sana on laki. En voinut sille mitään. DT ei tiennyt sääntöä, ja jouduin yhtäkkiä hyökkäämään. Koko ottelu ja taktiikkani kääntyi päälaelleen.

-  Koko reissu on osaltani täysi farssi. Toivon, että Annan otteluissa huomenna säännöt osataan paremmin.

Niko Vuorisen sisko Anna on mukana naisten kalvassa lauantaina.

Niko Vuorisen loppusijoitus oli 79.

Alkuerissä Vuorinen otti neljä voittoa (Housieaux BEL, Ashraf EGY, Valcarcel ESP, Buzzacchino ITA)  ja hävisi kaksi ottelua (Philippe FRA ja Fuhrimann SUI)

Ensimmäisessä pudotusottelussaan suomalainen voitti viimeisellä pistolla 15-14 Arabiemiraattien Khalifa Al Zaroonin

Toisella kierroksella, joka ratkaisi pääsyn sunnuntaiseen 64-kilpailijan loppukilpailuun Vuorisen vastustajaksi tuli korealainen vasuri Son Taejin (FIE ranking 146), joka selviytyi toista kertaa kauden viidessä miekkailemassaan maailmancupin osakilpailussa 64 parhaan joukkoon voittamalla nyt ottelun 15-12.

Kaksikko oli kohdannut aiemmin kertaalleen, Vuorinen oli parempi Kazanissa viime toukokuussa niukasti pistoin 15-13.

Niko Vuorisen tämän kauden maailmancupin sijoitukset
79. Kairo 29.4.
112. Pariisi 15.4.
3. Budapest 4.3.
93. Doha 28.1.
57. Bern 19.11.

----
Toni Flink

Lue lisää kilpailusta >

Kuva: FIE

« Takaisin