Jaakko Paavolainen miekkaili hienosti 64 joukkoon Budapestissä

23.3.2018 Jaakko Paavolainen selvitti tiensä sunnuntaille 64 parhaan joukkoon kalpamiekkailun maailmancupissa Unkarin Budapestissä perjantaina. Paavolaiselle tämä on ensimmäinen kerta kun hän miekkailee MC-tasolla 64-loppukilpailussa. Muut suomalaiset karsiutuivat jatkosta.

Paavolainen aloitti päivän ottelemalla erissä neljä voittoa kuudesta ottelusta. Päänahkojen joukkoon tuli mm. Maailmancupissa mitaleillakin ollut sveitsiläinen Michele Niggeler. Paavolainen jatkoi päivää cup-kaaviossa kahdella voitolla. Ensin hän kukisti Satya Gunputin 15-3 ja sunnuntaille pääsystä ottellessaan kazahstanilaisen maailmanlistan sijalla 41 olevan Dmitry Alexaninin 15-12.

- Möhlin alkuerissä ja jouduin menemään pidemmän tien kautta jatkoon, Paavolainen tiivisti päivän.

Paavolainen ottelee sunnuntaina 64-kaaviossa jälleen kazahstanilaista vastaan, tällä kertaa Dmitry Adaikinia. Voitolla olisi mahdollisesti tarjolla vastaan Lontoon olympiavoittaja, venezuelalainen Ruben Limardo 32-kaaviossa.

Niko Vuorinen voitti erissä neljä ottelua ja hävisi kaksi. Pudotusotteluissa vastaan asettui venäläinen Dmitry Gusev, joka voitti Vuorisen 15-12.

Gunnar Gräsbeck otti eristä jatkopaikan kahdella voitolla kuudesta ottelustaan. Hän joutui aloittamaan cupottelut jo ensimmäiseltä kierrokselta, jossa voitti englantilaisen Elliott Groverin 15-13. Toisella kierroksella kotiyleisön edessä otellut Taipein viime kesän universiadien kaksinkertainen hopeamies ja moninkertainen junioreiden arvokisamitalisti Zsombor Banyai oli suomalaista parempi 15-9

Niko Vuorisen loppusijoitus oli 113:s, Gunnar Gräsbeckin 160:s ja alkuerään jääneen Tatu Nuotion 265:s.

Naisten kalvan erät sekä ratkaisut 64 parhaan joukkoon pääsystä otellaan lauantaina. Naisten edustajat ovat Catharina Kock , Michaela Kock, Anna Salminen sekä Sofia Tauriainen.

---
Toni Flink

« Takaisin