Eevi Bengs ampumajuoksun maailmanmestariksi

14.10.2017 27-vuotias Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat -seuraa edustava Eevi Bengs saavutti lauantaina ampumajuoksu (laser run) maailmanmestaruuden Etelä-Afrikan Kapkaupungissa.

- Aivan mahtavat fiilikset. Koin yhden urheilu-urani tähtihetkistä ylittäessäni maaliviivan. Nyt nautiskellaan ilta ja sunnuntaina tykitetään viestikilpailussa yhdessä Tiitus Ämmälän kanssa, maailmanmestari hehkutti.

Bengsin kultakisa ei lähtenyt käyntiin kovinkaan onnellisten tähtien alla: nilkka vääntyi avauskaarteessa.

- Muutaman kirosanan taisin päästää, mutta pienen juoksumatkan jälkeen nilkka ei enää vaivannut.

Loppukisa sujui suomalaiselta tasapainoisesti kolmannen ammunnan haparointi pois lukien.

- Täällä oli koko päivän todella tuulista, joten ammunta oli haastavaa. Rata oli 400 metriä pitkä ja se juostiin yhteensä 8 kertaa. Mutkia tuli paljon. Radalla oli alamäki jossa sain hyvin tehtyä eroa muihin kilpailijoihin ja lopulta pääsin ilman suurempaa loppukiriä nauttimaan maaliviivan ylityksestä voittajana, Bengs kertasi.

Bengs oli lopulta kilpailussa varsin ylivoimainen voitettuaan lähes kahdella minuutilla Iso-Britannian hopeanaisen Suzie Caven. Pronssia otti Ranskan Charlotte Menard.

2015 MM-kisoissa Bengs oli hopealla. 5-ottelussa hän on moninkertainen Pohjoismaiden- ja Suomen mestari.

Ampumajuoksu on nykyaikaisen 5-ottelun päätöslaji. Lajissa ammutaan laseraseella 10 metristä neljä jertaa ja juostaan neljä kertaa 800 metriä. Ammunnassa pitää saada alas aina viisi maalitaulua, ennen kuin pääsee jatkamaan matkaa.

Tiitus Ämmälä on alle 17-vuotiaiden poikien sarjassa yhdeksäs, 49 sekuntia mitalitilasta.

- Minulla on myös loistavat fiilikset. Palkintopallisija ei ollut lopulta kaukana. Aikamoinen parannus kahden vuoden takaiseen. Odotan innolla huomista viestiä Eevin kanssa, Ämmälä kommentoi.

Sunnuntaina Bengs ja Ämmälä kisaavat sekaviestissä.

--------
Toni Flink / OK Uutishuone

Lue lisää kilpailusta >

« Takaisin