Catharina Kock 30. naisten EM-kalvassa

22.6.2016 Catharina Kock sijoittui parhaana suomalaisena 30:nneksi kalpamiekkailun EM-kisoissa keskiviikkona Puolan Torunissa. Kock selviytyi toiselle pudotuskierrokselle ainoana suomalaisena. Toisena pudotuskierroksille selvisi pikkusisko Michaela.

Muiden suomalaisnaisten sijoituksiksi tulivat Michaela Kock 58., Suvi Lehtonen 59. ja Anna Salminen 64. Michaela Kock pääsi viimeisenä mukaan pudotuskierroksille ja Lehtonen putosi yhdellä pistolla alkuerien jälkeen jatkosta.

EM-kisat ovat käyttännössä kovempitasoiset kuin MM-kisat, koska Euroopan taso on maailmanlaajuisesti todella kova. EM-kisoissa myös rankingin 16 parasta ottelevat alkuerät ja 5 pisteen otteluissa usein huiput häviävät helpommin ja näin ranking kaavioihin muodostuu kovin poikkeavaksi. 

Peeter Nelisin valmentama 24-vuotias Catharina Kock (HFM) oli oman alkueränsä neljäs kahdella voitolla viidestä ottelusta. Kock kukisti Sveitsin Pauline Brunnerin sekä Slovenian Eva Jezan.

Ensimmäisellä pudotuskierroksella Kock kukisti hyvällä taistelulla ukrainalaisen viime MM-kisojen joukkuemitalistin Kseniya Pantelyevan 15-13. Pääsystä 16 parhaan joukkoon tappio tuli puolalaiselle kolmen vuoden takaiselle EM-mitalistille Renata Knapik-Miazgalle 11-15.

Näin Catharina kommentoi EM-kisaurakkaansa.

- Alkuerä alkoi ihan hyvin, mutta lopussa vähän keskittyminen herpaantui ja voitin loppupeleissä vaan kaksi matsia. Oli paljon parannettavaa uloslyönteihin.
- 64-cupissa sain vastaani tutun ukrainalaisen. Minulla oli selvä suunnitelma jo alusta asti ja alussa en oikein onnistunut puolustuspelissä. Jouduin muutaman piston takaa-ajoasemaan, mutta onnistuin kuitenkin tasoittamaan ottelun sekä menin ihan lopussa johtoon, jonka onnistuin sitten hyvin pitämään.
- Puolalaista vastaan olin myös aikaisemmin miekkaillut, joten tiesin mitä odottaa. Matsi oli alusta asti hyvä ja onnistuin pari hienoa omaa pistoa tekemäänkin. Lopussa Knapik onnistui saamaan läpi pari hyvää hyökkäystä, enkä sitten enää onnistunut tasoittamaan ottelua.
- Ihan hyvä fiilis jäi kisasta vaikka vähän harmittaa toi viimeinen ottelu. 

Viime vuoden EM-kisoissa Catharina Kock oli 23.

Michaela Kock (HFM) voitti alkuerissä kaksi ottelua kuudesta ja oli lohkossaan kuudes. Voitot tulivat Hollannin Cheryl de Jongista ja Espanjan Ines Garcia Rodriguezista. Ensimmäisellä pudotuskierroksella Kock hävisi seitsemänneksi alkuerien jälkeen sijoitetulle Venäjän Tatiana Logunovalle 10-15.

Suvi Lehtonen (KAVE) otti alkuerissä kaksi voittoa ja hävisi neljästi. Lehtonen voitti Liettuan Agne Svelnienen ja Latvian Jelena Rublevskan.

Toisissa aikuisten EM-kisoissaan Anna Salminen (HABDA) puolestaan voitti alkuerissä yhden ottelun ja hävisi neljä. Voitto tuli Tshekin Michala Pechovovasta.

Miesten joukkuekilpailu on ohjelmassa perjantaina 24.6. ja naisten joukkuekilpailu lauantaina 25.6.

EM-kisojen sivut: http://www.efc2016.eu

Lue lisää >

----
Toni Flink
 

« Takaisin