Anna Salminen hienosti 12:s U23 EM-kalvassa

23.4.2017 Salminen oli todella lähellä edetä kahdeksan parhaan joukkoon, mutta koki niukimman mahdollisen tappion 16-kaaviossa Venäjän Anna Komarovalle 14-15.

Anna Salminen sijoittui hienosti kahdenneksitoista alle 23-vuotiaiden kalpamiekkailun EM-kisoissa Valko-Venäjän Minskissä.

Salminen voitti pudotusotteluiden avauskierroksella Sveitsin Noemi Moeschlin 15-14. Alkuerässään Salminen otteli jo hienosti voittaen viisi kuudesta ottelustaan. Ainoa tappio tuli Sveitsin Pauline Brunnerille.

Anna Salminen:
- Tänään oli hyvä päivä ja miekkailu kulki mukavasti. Hyvän alkuerän ja yhden voitetun pudotusottelun jälkeen tuli vastaan kova venäläinen. Alun hölmöilyn jälkeen sain matsista kiinni ja sain monta hyvää hyökkäystä läpi. 14-14 tilanteessa tein kuitenkin tyhmän virheen, joka koitui kohtalokseni ja kisani päättyi siihen. Harmittaa todella paljon.

Sofia Tauriainen sijoittui 53:nneksi. Tauriainen voitti yhden ottelun alkuerissä häviten viisi muuta.

Sofia Tauriainen:
- Kova erä olisi vaatinut venymistä ja nappisuoritusta, mutta jäin vähän oman tasoni miekkailusta. Paransin loppua kohti, mutta se ei silti riittänyt. Ei mikään hyvä suoritus, mutta olisi se voinut huonomminkin mennä.

---
Toni Flink / Olympiakomitean uutishuone

Lue lisää >

Photo Augusto Bizzi

« Takaisin