22 miekkailijaa mittelemään nuorten EM-kisoihin Italiaan

20.2.2019 Alle 17- ja 20-vuotiaiden miekkailun EM-kisat mitellään seuraavan puolentoista viikon aikana eteläisessä Italiassa Foggiassa. Suomelta mukaan maanosan parhaimmiston kanssa mittelemään lähtee 22 miekkailijan laadukas joukkue. EM-kilpailuun osallistuu 43 maata ja 1200 miekkailijaa.


Kisat käynnistyvät perjantaina 22.2. U17-poikien floretilla, joten Santeri Ylitervo saa kunnian avata suomalaissuoritukset. Santeri oli mukana EM-kisoissa jo viime vuonna.
- Treenaaminen on ollut kovan tasaista kesätä asti ja odotan Foggiasta hyviä matseja sekä jännittäviä tilanteita. Tavoitteeksi voisin laittaa alkuerien ja ainakin yhden pudotusottelun voiton, 16-vuotias Oulun Miekkailuseuran miekkailuija kuvailee tunnelmiaan.

Laura Pöysti kisaa molemmissa ikäluokissa kalvassa, joissa Suomella on myös joukkuekilpailussa osanotto. Laura oli mukan viime vuonna niin EM, kuin MM-kisoissakin. Lauran urakka alkaa lauantaina 23.2.
- Valmistautuminen oli ihan hyvä liiton leirillä, vaikka olinkin ollut ennen sitä kipeänä. Odotan kisoilta pääasiassa oman tasoista miekkailua. U17-sarjassa se toivottavasti riittää hyvään tulokseen. U20-sarjassa tavoitteena on päästä ottelemaan kovia otteluja omalla tasollani. Joukkuekisoilta odotan sitä mitä olemme nyt leirillä harjoitelleet. Yleisesti fiilis on ihan hyvä,  Helsingin Miekkailioita edustava Pöysti kertoo.

Oulun Miekkailuseuran 17-vuotias lukiolainen Eva Hautala on mukana U20-sarjan floretissa viikon kuluttua perjantaina 1.3. Kyseessä on Evan toiset EM-kisat.
- Olen oparilla käynyt läpi matseissa tekemiäni virheitä valmentajani kanssa sekä otellut harjoituksissa useiden erilaisten vastustajien kanssa. Odotan uutta kisakokemusta, haastavia vastustajia ja hyviä matseja itseltäni. Lisäksi haluan venyä tiukoissa tilanteissa. Olisin tyytyväinen hyviin ja onnistuneisiin matseihin sekä siihen, kun tiedän tehneeni kaikkeni pisteiden saamiseksi.

Akseli Heinämaa kuuluu kokeneisiin kisakävijöihin, vuorossa ovat jo viidennet arvokisat. Kalpaveljien Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva Heinämaa on ollut mukana EM- ja MM-kisoissa kahtena edellisenä vuonna. Foggiassa hän edustaa Suomea molemmissa ikäluokissa 24.2. alkaen.
- Ehdin treenata kovaa yhden viikon, mutta viime viikolla sairastuin flunssaa, joka on onneksi hellittämässä. Päätavoitteeni on saada kisata terveenä ja täysillä, siitä olisin jo iloinen. Jos olen saanut itsestäni kaiken annettavani irti ja otellut aina täysillä viimeiseen pistoon asti olen tyytyväinen itseeni.

Jo kokenut arvokisakävijä, Espoon Miekkailijoiden Topias Tauriainen on mukana U20-poikien kalvassa 1.3. ja 3.3.
- Tämä on neljäs ja viimeinen arvokisavuosi. Alkanut vuosi on käytännössä ollut kokonaan arvokisoihin valmistautumista. Viimeisiin kahteen viikkoon sisältyy Viron maajoukkueen kanssa treenejä ja liiton EM-valmistautumisleiri. Valmistautuminen on sujunut hyvin ja suunnitelmien mukaan. Tavoitteena on hyvä tulos. Olen tyytyväinen jos pääsen top 16, mutta tavoite on korkeammalla. 

Arvoskisojen ensikertalainen tällä tasolla on puolestaan Tapanilan Erän Elmeri Sipola U17-poikien säilssä.
- Arvokisoista olen käynyt vain PM-kisoissa, joten kokemukseni on vähäistä kovatasoisista kisoista, kuten EM-kisoista. Olen käynyt Virossa sekä kotimaassa kisoissa ja olen ollut valmentajani pitämällä leirillä. Olen myös koittanut olla stressaamatta liikaa. Odotan oppivani jotain uutta kisoissa ja parantuvani miekkailijana. Sijoituksellani ei ole minulle niin paljon väliä, koska nämä ovat minun ensimmäiset ns. ”isot kisat”, mutta viimeiseksi en meinannut jäädä. Olisin tyytyväinen siihen, että selviäisin hengissä takaisin kotiin, minulla olisi ollut hauskaa ja olisin oppinut jotain uutta.

Kilpailujen aikataulu:
22.2.    U17 floretti pojat
23.2.    U17 kalpa tytöt + U17 säilä pojat
24.2.    U17 kalpa pojat + U17 floretti tytöt
25.2.    JOUKKUE: U17 kalpa tytöt
26.2.    JOUKKUE: U17 kalpa pojat
27.2.    U20 floretti pojat
28.2.    U20 kalpa tytöt
1.3.      U20 kalpa pojat + U20 floretti tytöt
2.3.      JOUKKUE: U20 kalpa tytöt + floretti pojat
3.3.      JOUKKUE: U20 kalpa pojat + floretti tytöt 

Suomen U17 joukkue 
Kalpa tytöt: Laura Pöysti, Oona Sohlberg, Liisa Terho, Vilma Vehviläinen
Kalpa pojat: Akseli Heinämaa, Marko Kuhta, Petri Pirhonen, Robert Kykkänen
Floretti tytöt: Vilhelmiina Heiskari
Floretti pojat: Santeri Ylitervo
Säilä pojat: Elmeri Sipola, Leevi Silfverberg

Suomen U20 joukkue 
Kalpa tytöt: Outi Jaakkola, Laura Pöysti, Rilla Ritakallio, Hannah Saavalainen
Kalpa pojat: Akseli Heinämaa, Julius Jutila, Oskar Kiljander, Topias Tauriainen
Floretti tytöt: Eva Hautala, Vilhelmiina Heiskari, Anniina Honkanen
Floretti pojat: Ilmari Heiskari, Ilkka Saarela, Santeri Ylitervo

Joukkeenjohtaja: Minna Lehtola
Liiton nimeämät valmentajat: Rasmus Mellanen ja Taneli Rautala
EFC on nimennyt Peter Grönholmin kilpailun tuomariksi. 

Lisätietoa kilpailusta ja miekkailijoiden esittelyt: https://www.fencing-pentathlon.fi/liitto/tapahtumat/miekkailun-u17-ja-u20-em-kilpailut-foggia/

-----
Toni Flink

Lue lisää kisasta >

« Takaisin