Tiedote seuroille uuden lisenssikauden kynnyksellä

18.8.2016 Lisenssi kaikille lajiemme harrastajille!

Hyvät jäsenseurat,

Uuden lisenssikauden (1.9.2016-31.8.2017) myynti alkaa 29.8. alkavalla viikolla ja tässä teille kooste siitä mistä on kyse.

Lisenssi kaikille lajiemme harrastajille
Liitto kannustaa kaikkia seuroja vaatimaan joko kilpailu- tai harrastajalisenssin kaikilta seuran aktiivisilta miekkailijoilta ja 5-ottelijoilta. Opetus- ja Kulttuuriministeriön yhtenä lajien seurantakriteerinä on lajien lisenssimäärät ja on koko yhteisömme rahoituksen etu että pystymme osoittamaan lajien henkilömäärät lisenssien kautta. Myös kuntatasolla ollaan siirtymässä lisenssiseurantaan ja mm. Espoossa tämä on jo käytössä. Vaatimalla lisenssin kaikilta harrastajiltaan seura myös varmistaa kaikkein jäseniensä vakuutusturvan.

Harrastelisensseistä tuloa myös seuralle
Harrastelisensseistä kertyneistä varoista liitto palauttaa seuroille syyskokouksen päättämän osuuden seuratukena. Tulevalla kaudella tuki on 50% jokaista seuran edustajan lunastamaa harrastelisenssiä kohden. Aikuisten lisenssistä seura saa omaan käyttöönsä 10 euroa ja lasten lisenssistä 5 euroa.

Sekä kilpailu- että harrastelisenssit lasketaan mukaan seurojen äänimäärin
Vuoden 2015 liiton kevätkokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos liittyen seurojen äänimääriin liittokokouksissa. Sääntöuudistuksen mukaan seurojen äänimäärät lasketaan kaikkien lunastettujen lisenssien perusteella. Tässä liitteenä tiedoksenne menneen lisenssikauden 2015-2016 tämänhetkinen tilasto (tilanne 15.8.). Huomioikaa että seurojen ääniä laskettaessa huomioidaan vain koko kauden lisenssit, ns. TryOut –lisenssit eivät vaikuta seurojen äänimäärin.

Sporttiturva on erinomainen vakuutus
OP-Sporttiturva on nimenomaan urheilijoita varten kehitetty vakuutus, jossa yhdistyy tapaturma- ja sairaskuluvakuutus. Muihin vakuutuksiin verrattuna huomioitavaa on, että Sporttiturvan vakuutusehdot ei vaadi tapaturmalle ns. ”ulkoista tekijää". Katso tarkemmin oheinen vakuutusseloste. Sporttiturva vakuutuksessa kaikki alle 12-vuotiaat lapset ovat liiton lajien lisäksi vakuutettuja myös kaikissa muissa urheilulajeissa. Pohjola Sairaala on yllättävän tapaturman sattuessa Sporttiturva vakuutuksen ensisijainen hoitolaitos Helsingissä ja Tampereella. Saman katon alta erikoislääkärien vastaanottopalvelut, tutkimukset, leikkauspalvelut ja kuntoutuksen! http://www.pohjolasairaala.fi

Nippulisenssi helpottamaan seuran lisenssiostoa
Mikäli seura lunastaa lisenssit harrastajilleen (esim. osana alkeiskurssipakettia tai kausimaksua) on ns. nippulisenssi helppo tapa hoitaa osto yhdellä laskulla. Lisätietoa toiminnanjohtajalta.  

Liiton lisenssipaketit lyhyesti

  • Liitolla on tarjota sekä kilpailu- että harrastelisenssi.
  • Lisenssioston yhteydessä on lunastettava liiton tarjoama Sporttiturva–vakuutus TAI ilmoitettava oman vakuutuksen tiedot
  • Liitto tarjoaa lisenssioston yhteydessä lunastettavan edullisen ja kattavan OP-Sporttiturva-vakuutusten, jossa yhdistyy tapaturma- ja sairaskuluvakuutus. Katso tarkemmin oheinen tuoteseloste.
  • Tarjolla on myös ns. TryOut –kilpailulisenssi, joka on voimassa 7 vrk toivotusta päivämäärästä.
  • Kilpailulisenssin hinta nousee viidellä eurolla liiton syyskokouksen 2015 päätöksen mukaisesti; yli 13 vuotiaat (A ja B-lisenssi) 55 eur, nuoret alla 13v (C-lisenssi) 30 eur.
  • Edullisen harrastelisenssin hinta on muuttumaton; aikuiset (H1) 20e ja nuoret/lapset (H2) 10e.
  • Harrastelisenssi ei oikeuta kilpailemiseen, mutta harrastelisenssin korotus kilpailulisenssiksi tehdään helposti netin kautta
  • Sporttiturva-vakuutuksen edulliset hinnat pysyvät muuttumattomina - edellisellä kaudella hinta laski keskimäärin 6%.

Lisenssiterveisin,
Lena Tallroth-Kock, toiminnanjohtaja

 

Ladattavat tiedostot:

« Takaisin