SM5L-kilpailukalenterin työstäminen kaudelle 2019-2020 alkaa

22.2.2019 SM5L-kilpailukalenterin rakentaminen uudelle kaudelle on iso palapeli. Kilpailukalenteri rakentuu FIE-, EFC- ja UIPM-kalentereiden pohjalta ja kansainvälisten kalentereiden runko ohjaa Suomessa järjestettävien kilpailujen ajankohtia. Kauden 2019-2020 kysely-/hakulomakepohja on avoinna 22.2.-17.3.2019

Kansalliset kilpailut ovat löytäneet melko vakiintuneet paikat ja järjestävät seurat kaudesta toiseen. Muutoksia voidaan kuitenkin aina tehdä ja siihen tarvitsemme kaikkien jäsenseurojen toiveita, ideoita ja apua.

Olemme kehittäneet kysely-/hakulomakepohjan, jolla jäsenseurat voivat hakea tulevan kauden 2019-2020 miekkailu- ja 5-ottelukilpailujen järjestelyoikeuksia ja kertoa suunnitelmia ja ennakkotoiveita jo myös kaudelle 2020-2021. Liiton jäsenseurojen toive siitä että kilpailukausia suunniteltaisiin ja kilpailujen järjestelyoikeuksia voitaisiin kartoittaa nykyistä aikaisemmin nousi esiin viime kevään seurapäivillä. Uudella kyselylomakkeella kartoitamme myös järjestäjäseuraa tai -organisaatiota syys-/lokakuussa 2020 Suomessa järjestettävälle Nuorten kalvan PM -kilpailulle. Liitto on vahvasti tukemassa järjestävää seuraa, ja viestinnässä sekä liiton sponsoriyhteistyössä tämä hieno nuorten kansainvälinen kilpailu tullaan nostamaan yhdeksi liiton kärkihankkeista. Työ halutaan käynnistää mahdollisimman aikaisin niin että järjestävä seura on siinä mukana.

Kysely-/hakulomakepohja on avoinna 22.2.-17.3.2019. Seurojen yhteyshenkilöitä pyydetään lähettämään kilpailuhakemukset, toiveet ja muu SM5L-kilpailukalenteria koskeva palaute uudella lomakkeella 15.3.2019 mennessä. Nykyiseen SM5L-kilpailukalenteriin on erityisesti toivottu lisättäväksi miekkailun kansallisia veteraanikilpailuja.

VASTAA KYSELYYN TÄSTÄ >

-----------------------

Liiton tuki kilpailujärjestelyissä:

  • Liitto tarjoaa kilpailuja järjestäville seuroille sekä toiminnallista että taloudellista tukea.
  • Liitolla ja sen jäsenseuroilla on käytössä Ophardt -kilpailuhallintajärjestelmä, jonka kautta hallittaan kilpailujen ilmoittautumiset ja kilpailujen tulostiedot sekä rankingin ylläpito.
  • Liiton kilpailukalusto on kisajärjestäjien käytössä liiton kilpailukalenterin mukaisiin kilpailuihin (matot, apparaatit, tietokoneet Fencing Time -ohjelmistoineen, kisatulostin sekä verkkoyhteyteen tarvittava kalusto, liiton roll-upit ja liput). 
  • Liitto vastaa kilpailukaluston kuljetuskustannuksista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
  • Kilpailujärjestäjillä on käytössä kilpailuohjeistus ja ajanmukaiset kilpailumääräykset sekä liiton toimiston neuvontapalvelu.
  • Liitto tarjoaa kisajärjestäjille FencingTime -ohjelmiston koulutusta kilpailujen yhteydessä.
  • Kilpailumaksut päätetään liiton syyskokouksessa, vuoden 2019 maksut löydät tästä >  
« Takaisin