Pöytäkirjaote hallituksen kokouksesta 7/2015 (9.3.2015)
11.3.2015
Läsnä:
- Kalle Laine, puheenjohtaja
- Terho Mustonen, varapuheenjohtaja
- Mikko Mellanen, jäsen
- Ismo Hokkanen, jäsen
- Roope Takala, jäsen
- Tuija Repo, jäsen
- Risto Degerman, jäsen
- Pekka Santanen, jäsen
- Paula Uski, jäsen
- Toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock
Poissa
- Taneli Pahkala, varapuheenjohtaja
- Tero Hakkarainen, jäsen
PÄÄTÖSASIAT
- Vahvistettiin tilinpäätös 31.12.2014 ja vuosikertomus 2014.
- Hallitus päätti viedä "pysyvästi Suomessa asuvien ei Suomen kansalaisten" SM-kilpailujen osallistumisoikeuteen liittyvän keskustelun liiton kevätkokoukseen. Hallitus toivoo seurojen mielipiteen asiassa jonka jälkeen liiton hallitus päättää mahdollisesta kilpailumääräysten muutoksesta.
- Päätettiin liiton strategiapäivitykseen liittyvä lisenssiuudistus:
Taustaa: Lisenssiuudistuksen lähtökohtana on liiton strategiapäivitys, jossa myös harrastajat nostetaan liiton toiminnan keskiöön (kohta 3. alla). Syksyn 2014 strategiatyön tulokset tiivistyvät viiteen päälinjaukseen:
- Tärkein kilpailutekijämme on laatu
- Huippu-urheilun kehitystyö jatkuu nykyisten toimintatapavalintojen pohjalta
- Kunto- ja harrasteliikunta tuodaan toiminnan ytimeen huippu-urheilun rinnalle
- Näkyvyyden ja sponsoroinnin kehittämisen toimintakonsepti uudistetaan
- Toimimme aktiivisena osapuolena kehittyvän suomalaisen urheiluyhteisön puolesta
Uudessa lisenssimallissa 1.9. 2015 alk.
- Irtaudumme Valo:n lajilisenssistä ja neuvottelemme jatkossa vakuutukset itsenäisesti
- Saamme Pohjolan uuden Sporttuturva –vakuutuksen, joka on yhdistetty tapaturma- ja sairaskuluvakuutus
- Saamme entistä kattavamman vakuutuksen, joka ei enää vaadi tapaturmalle ns. ”ulkoista tekijää
- Lisenssikokonaisuuden hinnat laskevat
- Saamme mukaan kolmiottelulisenssin (biathle/triathle)
- Saamme mukaan TryOut –kertalisenssin (voimassa kilpailuviikonlopun)
Hallitus hyväksyi lisenssiuudistukseen liittyvän sääntömuutosesityksen (koko lisenssikauden kilpailu- ja harrastelisenssit huomioidaan seurojen äänimääriä laskettaessa) ja liiton uuden lisenssimallin. Päätettiin esittää liiton kevätkokoukselle hyväksyttäväksi uuden tryout -kertalisenssien hinnat (muut lisenssimaksut päätetty jo syyskokouksessa).
- Päätettiin Katterin -miekan saaja
- Vahvistettiin, että liiton kevätkokouksen pidetään Töölön Kisahallin B-hallin neuvottelutilassa (koripallokentän yläpuolella) pe 27.3.2015 klo 18:30. Kutsu lähetetään seuroille perjantaina 13.3.
- Espoon Suurkisojen Masters pisteiden osalta päätettiin kumota syksyn 2014 hallituksen päätös ja päätetiin toimia edellisvuosien tapaan. Päätetiin myös lisätä yksi Masters osakilpailu kaudelle 2015-2016. Jatkossa Masters osakilpailuja on siis viisi (5), joista kolme parasta tulosta lasketaan Masters rankingiin.
- Päätettiin miekkailun RIO-tuen käyttö: Perusajatus liiton RIO-tuessa on tukea maajoukkueryhmän miekkailijoita Euroopan ulkopuolella olevien karsintakisojen suhteen ja rahoittaa päävalmentaja mukaan useimpiin kilpailuihin. Valmentajan läsnäolo ratkaisevissa karsintakisoissa on äärimmäisen tärkeää. Maajoukkueryhmän urheilijoille tiedotetaan asiasta erikseen.
- Päätetiin miekkailun OK-lajituen käyttö. Tuki on myönnetty nimettyjen urheilijoiden valmennuksen tehostamiseen. Tuki käytetään pääasiassa kv. leiritykseen.
VALMISTELUASIAT
- Miekkailun kilpailumääräysten päivitys
- Liiton hevosten vakuutukset
- Suomen Cup -sponsorointi
- Merkkipäiviämuistamiset 2015
- Hyvän seuran laatukriteerit
ILMOITUSASIAT
- Verna Mustonen läpäisi FIE tuomarikokeen kalvalla ja on nyt FIE:n B-tuomari
- Mariborin EM-kilpailun tulokset
- OKM:n valtionapu 2015: Liitolle myönnettiin odotettu 165.000 euroa, sama summa kuin vuosina 2014-2014.
- FIE on vahvistanut Suomessa järjestettävien FIE-kilpailujen ajankohdat kaudella 2015-2016: Kupittaa 17.-18.10.2015 (kalpa miehet ja naiset sat MC) ja Young Lions 7.-8.11.2015 (kalpa tytöt 20v MC henkilökohtainen ja joukkue)
- Liiton lajiesite on vihdoin valmistunut
Seuraava hallituksen kokous ennen kevätkokousta pe 27.3. klo 17.