Miekkailulle ja 5-ottelulle myönnettiin Olympiakomitean tukea nimetyjen urheilijoiden valmennuksen tehostamiseen

19.12.2014

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön (HUY) tavoitteena on parantaa suomalaisen huippuurheilun yhteistyötä, osaamista, menestystä ja arvostusta yhdessä urheilijoiden, joukkueiden ja lajien kanssa. Toiminnan lähtökohtana ovat suomalaisen huippu‐urheilun yhteiset strategiset tavoitteet: kansainvälinen menestys, korkeatasoinen osaaminen ja arvostettu urheilu.

Pitkäjänteinen työmme Suomen Miekakilu- ja 5-otteluliiton valmennusjärjestelmän ja maajoukkuetoiminnan rakentamisessa palkittiin taas. Olympiakomitean vuodelle 2015 myöntämät tuet nousevat yli puolitoistakertaisiksi vuoteen 2014 verrattuna. Liiton molemmille lajeille myönnettiin tukea valmennuksen tehostamiseen, sekä henkilökotaista tukea että ns. lajitukea. Aikaisemmin Kansainvälinen Olympiakomitea oli jo tehnyt päätökset Olympic Solidarity -tukiin liittyen.

Nimetyille urheilijoille myönnetyn tuen tarkemmasta käytöstä tehdään erillinen suunnitelma, joka vielä hyväksytetään olympiakomiteassa.
Tukipäätöksessä on huomioitu miesten kalpajoukkueen mahdollisuus taistella joukkueena Rion edustuspaikoista.

MYÖNNETYT TUET MIEKKAILU 20.000 EUR

Henkilökohtainen tuki 8000 eur:

  • Vuorinen Niko 6000 eur + terveysvakuutus 2000 eur

Lajituki 12.000 euroa seuraavien urheilijoiden valmennuksen tehostamiseen:

  • Kock Catharina
  • Lahtinen Alexander
  • Roslander Kasper
  • Seeve Teemu

Muu tuki:

  • Vuorinen Niko 4.800$ (400$/kk) Olympic Solidarity -tuki + matkakustannuksia olympiakarsintakilpailuihin erillisen suunnitelman mukaisesti

MYÖNNETYT TUET 5-OTTELU 6.000 EUR

Henkilökohtainen tuki 2000 eur:

  • Salminen Laura, terveysvakuutus 2000 eur

Lajituki 4000 euroa seuraavan urheilijan valmennuksen tehostamiseen:

  • Bengs Eevi 4000 eur

Muu tuki:

  • Salminen Laura 4.800$ (400$/kk) Olympic Solidarity -tuki + matkakustannuksia olympiakarsintakilpailuihin erillisen suunnitelman mukaisesti
« Takaisin