Kimmo Pentikäiselle SLU:n kultainen ansiomerkki

8.10.2013

Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton kunnipuheenjohtaja Kimmo Pentikäiselle luovutettiin 2.10.2013 SLU:n kultainen ansiomerkki.

SLU:n hallitus halusi erityisesti SLU ry:n toiminnan lähestyessä loppuaan kiittää henkilöitä, jotka ovat olleet omalla panoksellaan merkittävästi vaikuttamassa suomalaiseen liikuntakulttuuriin ja sen kehittämiseen. SLU ry:n hallituksessa vaikuttaminen oli yksi merkittävä perustelu ansiomerkin myöntämiselle.

SLU:n Kultainen Ansiomerkki myönnetään suomalaiselle tai ulkomaalaiselle henkilölle merkittävästä, vähintään 25 vuotta kestäneestä työstä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kansalaistoiminnan hyväksi valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla. Erityisestä syystä merkki voidaan myöntää myös saavutuksesta tai tehtävästä, jolla on ollut suuri vaikutus maamme urheilu- ja liikuntaelämässä. Merkin myöntää SLU:n hallitus jäsenjärjestön esityksestä. SLU:n hallitus voi myös esittää kultaisia ansiomerkkejä eri tahoille.



« Takaisin