Winter Pentathlon käytiin erinomaisissa talvikeleissä

17.1.2016 Säät suosivat iloista kilpailijajoukkoa Viktor Platan Memorial-kilpailussa.

Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kilpailtiin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla. Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet.

Perjantain hermoja raastavan ammuntaosuuden parhaat tulokset tekivät tasatuloksella 270p Julia Hermans ja Saskia Halminen, miehissä parhaan tuloksen ampui Janne Saarikko. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu.

Lauantain kireässä pakkasessa käydyt talvilajit testasivat ottelijoiden osaamista näissä tavanomaisesta 5-ottelusta poikkeavissa lajeissa. Suurpujottelun voiton vei vierailija Oulusta, Timo Hirvelä. Naisten sarjan paras oli Saskia Halminen. Ottelijat suoriutuivat lasketteluosuudesta vakuuttavasti, eikä kaatumisia tai ratarikkoja nähty. Murtomaahiihdossa naiset hiihtivät 3km ja miehet 4km. Tässä lajissa lajivoiton vei näytöstyyliin takavuosien maajoukkue-5-ottelija Pekka Santanen (HN5O) yli 8min erolla seuraavaan. Naisista vahvin oli Julia Hermans.

Sunnuntaiaamuna ottelijat pääsivät tutumman lajin pariin, kun vuorossa oli kalpamiekkailu. Miekkailussa sarjat sekoitettiin keskenään eli kaikki ottelivat sekä miesten että naisten kanssa. Miekkailun vahvimmat olivat Jan Bade ja Julia Hermans. Viimeinen osuus, esteratsastus, käytiin pirteillä hevosilla Keravalla. Ratsukot suoriutuivat radasta mallikkaasti eikä tämä laji enää kaikkiin lajeihin osallistuvien osalta muuttanut järjestystä.

Lopputulokset:

Naiset
1. Julia Hermans HN5O
2. Annika Westerholm HN5O
3. Saskia Halminen HN5O

Miehet
1. Jan Bade UR33
2. Kalle Nuuja HN5O
3. Etunimi Sukunimi HN5O

Lue lisää->

« Takaisin