Budapestissa järjestetään karsintakilpailu, jossa jaetaan viimeiset paikat ensi kesänä Azerbaidzanin Bakussa järjestettäviin European Games -kilpailuihin

15.12.2014 Tulossa on jännittävä kilpailu - epävirallisten laskelmien perusteella sekä Suomen naiskalpamiekkailija että naisflorettimiekkailija lähtevät karsintakilpailuun ykkössijoitettuina

Niko Vuorinen on jo aiemmin lunastanut paikan Bakun kisoihin suoraan FIE-rankingin perusteella, joten Suomella ei Budapestissa ole osallistujaa miesten kalvassa. Myöskään säilässä ei Suomella ole edustusta.

Budapestin karsinnassa jokaisen aselajin neljä parasta miekkailijaa selviää Bakun kisakoneeseen.

Naisten kalvassa karsintakilpailuun on ilmoitettu 18 osanottajaa, josta Suomen Catharina Kock (HFM) on rankattu ykköseksi. Seuraavina Luxemburgin Liz Fautsch ja Israelin Avital Marinuk. Mikäli kaikki ilmoittautuneet ovat paikalla Budapestissa osallistuvat kaikki 18 myös alkueriin (3x6), jonka jälkeen 13 parasta jatkaa pudotusotteluihin. Kilpailu päätyy kun puolivälierän voittajat on selvillä (neljä parasta).

Naisten floretissa on 10 ilmoittautunutta. Suomen Irene Enright (HFM) lähtee niin ikään kilpailuun rankingykkösenä. Georgian Teona Goglidze ja Ruotsin Ester Schreiber ovat seuraavina. Miekkaillaan alkuerät 2x5 sekä kahdeksan miekkailijan pudotusottelut.

Miesten floretissa on 11 osallistujaa. Rankingykkönen, Turkin Tevfik-Burak Babaoglu, pääsee näillä näkymin suoraan pudotusotteluihin. Alkuerien (2x5) kärjessä on Espanjan Carlos Lavador ja Ruotsin Simon Rizell. Suomen edustaja, Teemu Tokola (OMS), lähtee kisaan 8. sijalta. Kilpailu ratkeaa yhdeksän miekkailijan pudotuskilpailuun.

Budapestin tulosseuranta tulossa tänne > 
Lue lisää Budapestin karsintakilpailusta ja Bakun kisoista tästä >

« Takaisin