Heidenheimer Pokal: Vuorinen taas MC-pisteille

15.2.2014 Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorinen on jälleen kerran selvittänyt tiensä miesten kalvan maailmancupin kilpailussa 64 parhaan joukkoon. Ratkaisevassa ottelussa kaatui vuoden 2011 maailmanmestari, Italian Paolo Pizzo erittäin selvin numeroin 15-8. Muut suomalaiset eivät selvinneet jatkoon.

Heidenheimin Pokaali -kilpailu on yksi maailmancupin kiertueen suurimmista, ja 64:n joukkoon päästäkseen miekkailijan pitää selvitä alkueristä jatkoon, ja pahimmillaan vaaditaan kolme voittoa uloslyöntiotteluista, ennen kuin paikka toiselle kisapäivälle aukeaa.

Suomalaisista Rasmus Mellanen karsiutui alkuerissä voitettuaan vain yhden ottelun. Kasper Roslander puolestaan eteni kahdella voitolla ensimmäiselle uloslyöntikierrokselle, mutta hävisi selvästi Ukrainan Anatoliy Hereylle. Myös Alexander Lahtinen otti alkueristä kaksi voittoa, jonka jälkeen hän ja urakoi uloslyöntiotteluissa kaksi 15 - 13 -voittoa, ensin Kanadan Leland Guilleministä ja sitten Japanin Inochi Itosta, mutta vaadittu kolmas voitto jäi puuttumaan, kun toinen japanilainen, Yoshiki Hirano, tiputti suomalaisen jatkosta luvuin 15 - 10.

Niko Vuorinen puolestaan otti neljä voittoa viidestä alkuerissä, ohitti suoraan uloslyöntien ensimmäisen kierroksen, voitti toisella kierroksella Portugalin Max Rodin luvuin 15 - 5 ja kolmannella entisen maailmanmestari Paolo Pizzon 15 - 8. Lauantaina Niko kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Unkarin Peter Szenyin.

« Takaisin