European Gamesien viimeinen karsintakuukausi

2.11.2014 Lue Niko Vuorisen kirjoittama analyysi kisakarsinnan tilanteesta.


"Niin kutsutut Euroopan olympialaiset järjestetään ensimmäistä kertaa Bakussa ensi kesäkuussa – kyseessä on siis virallisten olympialaisten kaltainen monilajikilpailu, joka isännöi myös miekkailukilpailut jokaisella aselajilla. Tapahtuma järjestetään vain neljän vuoden välein, mikä nostaa sen profiilia ja arvoa statuskisana, sillä vaikutusta esimerkiksi maailmansijoituksiin sillä ei ole.

Karsintaprosessi imitoi Rion olympialaisten kaavaa: ensisijaisesti mukaan pääsee joukkuiden maailmansijoituksen perusteella, toissijaisesti olemalla riittävän korkealle sijoitettu yksilölistalla. Kolmas vaihtoehto on sijoittua riittävän hyvin karsintakisassa, johon pääsevät mukaan ne, joille paikkaa ei aiemmista vaihtoehdoista herunut.

Merkillepantavaa on, että mikäli maa on saanut miekkailijan kisaan mukaan jollain edellämainituista kolmesta tavasta, ovat muut vaihtoehdot suljetut sen aselajin ja sukupuolen osalta. Joukkueella mukana oleva naisten kalvan maa ei siis saa enempää miekkailijoita henkilökohtaisen maailmansijoituksen perusteella eikä tuoda edustajaansa karsintakilpaan.

Olen kasannut tähän kirjoitukseen tilanteen kalvan osalta. Floretin ja säilän tapauksessa ainoa reitti käy karsintakisan kautta, sillä kotimaiset sopimusaseilijat eivät ole juurikaan kiertäneet maailmancupia viime aikoina."

Kiinnostuitko aiheesta? Lue koko Nikon kirjoitus tästä >

« Takaisin