Vuoriselle kauden paras sijoitus maailmancupissa Pariisissa

12.5.2018 Niko Vuorinen sijoittui 52:nneksi kalpamiekkailun maailmancupissa Pariisissa lauantaina.

Vuorisen ottelut jäivät lauantaina yhteen, kun 34-vuotias ukrainalainen Igor Reizlin voitti suomalaisen 64-kaaviossa 8-15.

Ottelu eteni tasaisena viimeisen erän alkuvaiheille asti, kunnes 6-6 -lukemista ukrainalainen onnistui ottamaan kolme nopeaa pistoa perättäin. Vuorinen joutui hyökkäämään avoimemmin ja lopulta 21:nneksi sijoittunut ukrainalainen hoiteli ottelun lopun tarkasti.

- Matsi lähti ihan mukavasti käyntiin ja pysyikin tasaisena pari erää. Aika varovaista oli alkuunsa. Matsi muuttuikin käsitöiksi, ja Reyzlin sitten napsi vähän liikaa rannepistoja. Toisin sanoen hänen etäisyydenhallintansa oli hyvä, omani ei. Kisa vaikuttaisi kääntäneen kauden tuloskulmakerrointa ylöspäin, vaikkei 64:n joukko paljon vielä sydäntä lämmitä, Vuorinen paketoi päivän ottelun ja tunnelmansa.

Kisan voittoon miekkailu Viron Nikoli Novosjolov, joka voitti finaalissa Ukrainan Bogdan Nikishinin. Pronssia saivat Korean Kyoungdoo Park ja Hollannin Bas Verwijlen.

Vuorinen jatkaa Pariisista Costa Ricaan B-maailmancupiin, josta taas Kolumbian Calin Grand Prix´iin.

Vuorisen sijoitukset ovat tämän kauden maailmancupissa olleet:
Heideheim 192.
Vancouver 89. 
Budapest 113.
Pariisi 52.

Gunnar Gräsbeck karsiutui perjantaina ensimmäisellä cupkierroksella sijoittuen 210:nneksi.

----
Toni Flink

« Takaisin