Vuorinen miekkailee helteisessä Argentiinan maailmancupissa

16.11.2016

Niko Vuorinen on mukana ainoana suomalaisena viikonvaihteen kalpamiekkailun maailmancupissa Argentiinan Buenos Airesissa.

Henkilökohtainen kisa alkaa perjantaina ja jatkuu lauantaina 64-kaaviolla, jonne Vuorinen luonnollisesti tavoittelee pääsyä. Mukaan kisaan on ilmoittautunut 166 miekkailijaa, joka on hieman normaalia mc-kisaa pienempi osallistujamäärä.

Aikaerosta ja pitkästä matkasta johtuen 27-vuotias Helsingin Miekkailijoiden edustaja matkasi Etelä-Amerikkaan jo hyvissä ajoin ja on saanutkin siellä hyvä sparrausta.

- Buenos Airesin kisa on siitä erilainen maailmancup, että vaikka aikaeroa on "vain" viisi tuntia, niin matkantekoon palaa yksinään jo yli vuorokausi. Täytyy siis tulla paikan päälle jo muutamaa päivää aiemmin. Tällaiset reissut ovat kuitenkin siitä hienoja, että pääsee treenaamaan monipuolisesti eri maiden edustajien kanssa - meillä on täällä pienimuotoinen kansainvälinen leiri ajoissa saapuneiden kesken, Vuorinen kertoo.

Argentiinassa on parhaillaan varsin helteistä ja kisapaikallakin se tuntuu.

- Erityislaatuisen haasteen aiheuttaa kisapaikka: ainakaan edelliskerralla hallissa ei ollut ikkunalaseja, mikä aiheuttaa sen, että hallissa on vähintään yhtä kuuma kuin ulkona ja täällä tosiaan pyöritään aurinkoisissa hellelukemissa.

Buenos Airesin kisan jälkeen Vuorinen osallistuu joukkue-SM:iin ja kansainvälisellä puolella seuraava haaste on Qatarin QP-kilpailu. Näiden välissä Vuorinen toivoo pääsevänsä leireilemään Viron Haapsalun uudessa miekkailuhallissa.

----
Toni Flink

​Lue lisää kisasta >

« Takaisin