Vuorinen ja Lahtinen mukana miekkailun GP:ssä Dohassa

8.12.2016

Niko Vuorinen ja Alexander Lahtinen muodostavat Suomen duon kalpamiekkailun Grand Prix Du Qatarissa viikonvaihteessa.

Miekkailun maailmancupissa otellaan kauden aikana kahdeksan osakilpailua, joista arvokkaampia GP-kisoja on kolme: kalvalla Doha, Budapest ja Bogota. Näistä kisoista maailmancupin pisteet tulevat ottelijoille 1,5 kertaisina.

Miesten kilpailu käynnistyy perjantaina ja 64 parasta selviää lauantaina pudotuskierroksille. Dohan kilpailuun on ilmoittautunut 176 miekkailijaa. Kisa tulee olemaan todella kovatasoinen, koska mukana on esimerkiksi rankingin kärkitusinasta kymmenen miestä listan ykkösen, korealaisen Park Sangyoungin johdolla.

Vuorinen on tällä hetkellä rankingissa sijalla 126 (11,5 pistettä) ja Lahtinen sijalla 215 (4 pistettä).

Suomalaiskaksikko on leireillyt Haapsalussa Virossa ja starttasi Dohaan hyvillä mielin.

25-vuotias Alexander Lahtinen on kärsinyt edellisen maailmancupin osakilpailun jälkeen takareisivammasta, mutta nyt mies tuntee vamman olevan selätetty. 

Niko Vuorinen matkasi Dohaan todella mielissään, sillä kisa kuuluu hänen suosikkeihinsa aiempien menestysten myötä. Torstain asekontrollin jälkeen vuorossa oli fiiliksenhakutreeni ja sen jälkeen kaikki alkoi olla valmiina itse kisoihin.

- Kahvi on pahaa, se on kamala asia suomalaiselle. Eilinen välipäivä kului graduseminaaria kirjoittaessa, joten sekä aivot että kroppa oli herätetty lennon jälkeen kisaa varten, Vuorinen virnisteli hyvillä mielin.

Kilpailujen tulosseuranta > ja livestream >

Lue lisää kilpailusta >

----
Toni Flink

« Takaisin